Aikuisen elämää

2 tuntia sitten

Ryhmässä keskustellaan aikuisen arkea koskettavista kysymyksistä mm. työelämän paineista, yksinäisyydestä, syrjäytymisen uhasta ja taloudellisista ongelmista.

Sopii Aikuiset, Seniorit

Ryhmäkeskustelut
Pysyvä

Aikuisen elämää

Aikuisen elämää aiheet

Kaikki aihealueet

Tyhjennä haku
Tulokset: 4567
Käyttäjä Desper aloittanut aikaan 01.10.2010 klo 08:19 kohteessa Aikuisen elämää

Elämä hymyilee vihdoinkin, kiitos loistavan terapeutin. Ja tätä ei minulta oteta pois! Sydänparka, pidä, se on sinun!

Käyttäjä aloittanut aikaan 06.10.2010 klo 15:29 kohteessa Aikuisen elämää

Miten siitä pääsee eroon? Missään ei ole hyvä olla. Kaipaa jotain muuta ja luulee, että muualla on hyvä olla. Google ei minua auta, sanon sen jo heti alkuunsa.

Käyttäjä rautis aloittanut aikaan 04.10.2010 klo 22:52 kohteessa Aikuisen elämää

Hei kaikille, olen 46v. mies ja kirjoitan tänne ensimmäistä kertaa. Olen sairastanut masennusta melkein 20 vuotta ja lähes yhtäjaksoisesti, en muista tarkkaan miten kaikki sai alkunsa mutta kun kävin lääkärillä kertomassa oireistani hän totesi huimat verenpainelukemat ja sain siihen lääkityksen, mutta se ei auttanut siihen ahdistavaan tunteeseen, sitten tuli paniikkikohtaukset,…

Käyttäjä Vepe aloittanut aikaan 03.10.2010 klo 09:38 kohteessa Aikuisen elämää

Hei, ajattelin tänne purkautua vähän jos vaikka olo helpottaisi hiukan. Olen 21-vuotias nuori mies, jolle on tässä ajanmyötä kasautunut vähän vaikka millaista ongelmaa. Kaikki varmaan alkaa jo heti esikoulusta jossa monesti puuhailin omiani taikka katselin sivusta kun muut lapset leikkivät, aina välillä toki pääsin leikkeihin mukaan mutta harvoin. Pienenä kotipihalla…

Käyttäjä saloka aloittanut aikaan 05.10.2010 klo 11:49 kohteessa Aikuisen elämää

Olen jo eilen illalla miettinyt yksinäni sängyllä, mitä tekisin enää. En uskalla oikee tehä mitään, koska pelkään vanhempien jättävän mut oman onnen nojaan ja kun en halua että tyttäreni jää ihan yksin. Eilen mylly sai vettä, kun äiti ei ole laskuja maksanut ja kaikki 4 puhelinta sammuivat. Viime kuussa meni…

Käyttäjä Human aloittanut aikaan 03.10.2010 klo 17:08 kohteessa Aikuisen elämää

Mikään tässä elämässä ei ole mua varten. Mikään ei johda mihinkään. Kaikkialla on vastassa vain kylmiä ihmisiä, jotka antaa ymmärtää että mussa on jotain vikaa. Jos jonnekin menee yksin kun ei ole ystäviä, niin saa kummastuneita katseita tai joku kysyy ihmetellen, että yksinkö sä siellä olit. Pakkohan mun on jossain…

Käyttäjä niddeh aloittanut aikaan 02.10.2010 klo 00:10 kohteessa Aikuisen elämää

Hym. Ikää on kertynyt kokonaista 22vuotta. (Moni huokaa tässä vaiheessa,että nuorihan sinä olet, ei sinulla ole kiire vielä mihinkään.) Elinajastani olen seurustellut muutaman kuukauden, halu olisi ollut seurustella saman kumppanin kanssa vaikka sieltä 16 vuotiaasta asti, milloin ns. alamäki alkoi. Eli siis hyvinkin sitoutuvaista sorttia olen, mutta aina kohdannut ne…

Käyttäjä unetonmies aloittanut aikaan 26.09.2010 klo 22:26 kohteessa Aikuisen elämää

Tässä on sellainen asia kyseessä kuin masennus.Joka ilmenee minulla unettomuuden merkeissä. Olen nukkunut viimeisen kahden päivän aikana muutaman tunnin. Asia on kausiluonteista ja niinä hetkinä kun se iskee niin elämänlanka tuntuu sammuvan ja en ole uskaltanut hakea siihen apua. Kun tuntuu aina siltä että joo kyllä se menee taas ohitse.No…

Käyttäjä OlgaOlivia aloittanut aikaan 12.09.2010 klo 17:43 kohteessa Aikuisen elämää

Aamulla lenkille koiran kanssa, päivä täynnä pyykkiä ja siivousta sekä ruuan laittoa. Lapseni pelaa, katsoo telkkaria ja on vihainen jos joutuu osallistumaan johonkin. Onko hän peliriippuvainen nyt, se tästä kaaoksesta vielä puuttuukin. Olen pakannut monta päivää, muutto lähestyy. Tämä tarkoittaa pienempään muuttamista, kamaa on paljon liikaa. Mies ei hyväksynyt lastani,…

Käyttäjä elinkelvoton aloittanut aikaan 24.09.2010 klo 20:10 kohteessa Aikuisen elämää

Olen aikuinen nainen, kahden pienen lapsen äiti. Olen aina ollut leimahtavaa sorttia, mutta stressi lyhentää pinnaani entistäkin enemmän. Lapsille tiuskin, hoputan, raivoan. Mutta senkin vielä saa jotenkin paremmaksi, kun lapsille pystyn vihaisenakin selittämään miksi raivoan, ja miten lapset voivat auttaa äiti rauhoittumaan. Säälittävää… aikuinen ihminen joutuu pyytämään lapsiltaan apua rauhoittumiseen.…

Aikuisen elämää moderoimattomat aiheet

Kaikki moderoimattomat aiheet

Tyhjennä haku
Tulokset:

Aikuisen elämää moderoimattomat vastaukset

Kaikki moderoimattomat vastaukset

Tyhjennä haku
Tulokset: