Aikuisen elämää

2 tuntia sitten

Ryhmässä keskustellaan aikuisen arkea koskettavista kysymyksistä mm. työelämän paineista, yksinäisyydestä, syrjäytymisen uhasta ja taloudellisista ongelmista.

Sopii Aikuiset, Seniorit

Ryhmäkeskustelut
Pysyvä

Aikuisen elämää

Aikuisen elämää aiheet

Kaikki aihealueet

Tyhjennä haku
Tulokset: 4562
Käyttäjä Violila aloittanut aikaan 06.09.2010 klo 15:33 kohteessa Aikuisen elämää

Olen jännittänyt ja pelännyt ihmisten seurassa lapsesta asti. Ahdistus tuli kuvioihin mukaan teini-iässä koulun loputtua, kun olisi pitänyt aloittaa itsenäinen oma elämä, jollaista en koskaan ollut elänyt. Olen aina roikkunut muiden pultuissa. Päätökset olen tehnyt pelon hallinnassa, mennyt opiskelemaan sinne minne ystävänikin, valinnut miehen vain sen vuoksi, kun hän piti…

Käyttäjä poropeukalo aloittanut aikaan 13.02.2010 klo 20:27 kohteessa Aikuisen elämää

Onko ihmiset kokeilleet vaivoihinsa vaihtoehtoisia hoitomuotoja kuten energiahoitoja tai homeopatiaa? Mä kokeilin kerran vahingossa reikihoitoa. Tilasin ajan shiatsuun, sain reikihoitoa. Onneton, kun olen, en valittanut asiasta vaan otin uuden ajan. Ei auttanut unettomuuteen tai muuhunkaan. 😞 Nyt tilasin ajan funktionaalisen lääketieteen lääkärille. Sain homeopatiaa ja puoskaridiagnooseja. En taaskaan osannut valittaa,…

Käyttäjä Quirina2 aloittanut aikaan 06.09.2010 klo 16:38 kohteessa Aikuisen elämää

En tiedä mikä oli niin pahasti pielessä, mutta reilu viikko sitten mies ampui meidän koiran kuistin portaille ja lähti töihin. Minä vielä nukuin. Takaisin ei mies ole tullut kuin tavaroiteen hakemaan. Asuimme avoliitossa, omakotitalossa maaseudulla. Nyt olen täällä yksin, ja kaikessa olisi pärjättävä, paljon syystöitä ym, eikä rahan kanssa kehuttavaa.…

Käyttäjä tanjanen aloittanut aikaan 11.07.2010 klo 12:17 kohteessa Aikuisen elämää

Miten teillä lähti liikkeelle nää häiriöt, mikä laukaisee oireilun nykyään? Mulla on ollut aikuisiässä satunnaisia oireita jotka ovat menneet ohitse enkä niitä sen kummemmin jäänyt miettimään kunnes 2,5 vuotta sitten sairastuin refluksiin/ruokatorventulehdukseen… Ne oireet oli suoraan h…tistä hengenahdistuksineen ja siinäpä sitä oltiin. Sain lopulta Cipralexit kun se ahdistus ja paniikki…

Käyttäjä Psykofyysikko aloittanut aikaan 10.09.2010 klo 14:02 kohteessa Aikuisen elämää

Miten te, kanssaihmiset, määrittelisitte kriisin? Olen itse menossa piakkoin keskustelemaan kriisityöntekijän kanssa. Tämä sai minut ajattelemaan kriisiä käsitteenä ja huomaamaan, etten todellisuudessa tiedä, mikä luokitellaan kriisiksi elämässä. Siis mitä mieltä te muut olette? 🙂

Käyttäjä art aloittanut aikaan 10.09.2010 klo 14:01 kohteessa Aikuisen elämää

Viikonloppu edessä ja yksin taas niinkuin useasti ahdistaa jo nyt meneekö taas nukkumiseksi koko viikon loppu,eron jälkeen jäin yksin ja kärsin masennuksesta ja yksinäisyydestä ei ketään ympärillä vain tv.ja radio sekä koti missä olla…onko jollain kokemuksia selviääkö tästä…

Käyttäjä Samoilija aloittanut aikaan 12.09.2010 klo 03:54 kohteessa Aikuisen elämää

Elämä elää itseään ja liki kymmenen vuoden parisuhde(joista 7v asuttiin yhdessä) kariutui alku syksystä. Jälkikäteen mietittynä merkkejä erosta oli jo ollut kauan ja keväällä erosta toisen osapuolen kanssa vakavasti keskusteltiin. Tällöin vielä päätimme yrittää. Mutta puheet erosta rikkoivat niin voimakkaasti sisäistä turvallisuuden tunnettani ja syyllistin itseäni tilanteesta. Ajatukseni meni tuolloin…

Käyttäjä Sauron aloittanut aikaan 08.09.2010 klo 08:34 kohteessa Aikuisen elämää

Lääkkeen vaihtoa Toivoisin kuulevani kokemuksia masennus-/ahdistuslääkkeiden vaihtamisesta, tai palaamisesta entiseen lääkkeeseen. Olen itse käyttänyt alkuvuonna 3,5 kk Cymbaltaa, jonka käytön lopetin kun olo oli jo niin hyvä. Siis aivan liian aikaisin. Kadun sitä nyt. Kesän alussa sain uusiutuneeseen masennukseen Cipralexin 10 mg, joka vaihdettiin Cipramiliin elokuun alussa. Nyt syön sitä…

Käyttäjä eelio aloittanut aikaan 29.08.2010 klo 18:52 kohteessa Aikuisen elämää

Tiedättehän, kun on olo että kaikki on hyvin, aurinko paistaa jälleen ja menee hyvin. Sitten iskee se pommi. Jää kiinni pettämisestä. Elämä jatkuu, mutta mikään ei ole enää niinkuin ennen. Miettii että mitä teki väärin, ajattelee että ei sillä niin väliä, mutta miten toiseen voi enää luottaa kun tuollaista on…

Käyttäjä meebu aloittanut aikaan 08.06.2010 klo 10:33 kohteessa Aikuisen elämää

Olen kuullut ja lukenut paljon tarinoita huonosta kohtelusta terveydenhuollossa, erityisesti psykiatrian puolella. Onko kukaan kuitenkaan koskaan valittanut huonosta kohtelusta esim potilasasiamiehelle? tai tehnyt kirjallista muistutusta/kantelua? Miten on käynyt? Itse aion tehdä jonkinlaisen kirjallisen valituksen eräästä toimintaterapeutista (psykiatrian puolella), joka loukkasi yksityisyyttäni lukemalla potilastietojani, kirjoittamalla sinne asioita, joita en olisi halunnut…

Aikuisen elämää moderoimattomat aiheet

Kaikki moderoimattomat aiheet

Tyhjennä haku
Tulokset:

Aikuisen elämää moderoimattomat vastaukset

Kaikki moderoimattomat vastaukset

Tyhjennä haku
Tulokset: