Hei Angergo! Kuulostat todella masentuneelta! Oletko hakenut apua muualta kuin netistä? Terveyskeskuksen mielenterveyshoitajan kanssa juttelu (esim.) voisi auttaa alkuun ja ehkä jokin lääkityskin auttaisi voimattomaan ja tuskaiseen oloosi.

Älä ainakaan jää yksinään hautomaan synkkiä ajatuksia, vaan hakeudu jonnekin, mistä saat apua - keskustelu ammattiauttajan kanssa varmaan selkiyttäisi oloasi ja voisi auttaa löytämään valoa elämääsi. Voithan myös alkuun soittaa vaikka auttaviin puhelimiin, jos et heti jaksa lähteä liikkeelle apua hakemaan!!

Itse olen kokenut vakavan masennuksen ja yrittänyt itsemurhaakin, mutta onneksi se ei onnistunut, sillä nyt koen taas elämän mielekkäänä, vaikkei nyt mitään ruusuilla tanssimista ole vieläkään. Lääkkeistä sain alkuun apua ja ammattiauttajien kanssa keskustelusta, myös seurakunnasta olen saanut voimaa jatkaa eteenpäin.

Vaikka tuntuisi kuinka mustalta, niin sieltä synkkyydestä voi päästä pois, kun ei anna periksi, vaan hakee apua. Toivon kaikkea hyvää ja jaksamista sinulle🙂👍!

Minä tiedän, että olet tosi surullinen ja masentunut ja sinulla on paha olla. Ymmärrän sinua hyvin, koska itsellänikin on joskus ollut samanlainen tunne. Mutta minä suosittelen, että et tekisi itsemurhaa. Se ei ratkaise mitään eikä varmasti muuta asioita paremmaksi. Itsemurha on aina lopullinen ja siitä ei ole enää paluuta. Sinun kannattaa miettiä, että jos vaikka puhuisit jollekin luotettavalle ihmisille, vaikka sukulaiselle tai ystävällesi tilanteesta. Jos sellaisia ei ole, niin minä uskon, että jos sinua noin masentaa, niin varmasti sinulla on mahdollisuus saada jotakin terapiaa tai keskusteluapua ongelmiisi vaikka mielenterveystoimistolla tai jossakin. Minulla on mottona ollut jo kauan tämä, että "Aina on toivoa ihmiselämässä" ja en usko, että tilanteesi on mitenkään toivoton. Minulla ainakin tuskaan ja pahaan oloon on hyvin paljon auttanut myös usko. Uskon Jeesukseen ja tunnen sen, että Jeesus on kanssani sekä iloissa että suruissa. Myös luonto ja luonnossa liikkuminen auttaa pahaan oloon. Mitä jos lähtisit vaikka kävelylle kauniiseen, syksyiseen luontoon? Varmasti tulee hyvä mieli. Ja on varmasti elämällä sinullekin paljon annettavaa vielä. Minulle ainakin voimia antavia asioita on uskoni Jeesukseen, luonto ja eläimet, perhe ja ystävät. Elämästä luopumista en suosittele kenellekään. Kannattaa vaan etsiä elämästä ne positiiviset asiat....
Olen nuori ihminen, vasta 24-vuotias, sinuun verrattuna aivan tyttönen vielä, mutta toivon, että minusta oli sinulle apua. Minä ainakin toivon voineeni tällä viestillä auttaa ja tukea sinua. Lähetän sinulle virtuaalisen voimahalin ja toivotan tsemppiä ja iloa elämääsi🙂🌻

Olen aikaisemminkin kirjoitellut tänne, tilanne ei ole uusi.

Olen käyttänyt masennuslääkkeitä jo useamman vuoden, vakituista hoitosuhdetta ei ole, joskus käynyt kriisi-päivystyksessä kun on ylivoimaisen vaikeaa.
Hetkeksi helpottaa. Mutta en saa mistään voimia elää tätä elämää.
En oikein jaksaisikaan mitään vakituista, että joutuisi kaivamaan asioita jatkuvasti, ennemminkin haluaisin vain unohtaa kaiken.

Olen elänyt ja asunut yksin melkein koko aikuis-ikäni. On minulla aikuinen poika jonka hoidin ja kasvatin (huonosti kai), on alkoholisti, mielenterveysongelmainen, väkivaltarikollinen.
Joskus kun saan olla pojaltani rauhassa, kuukaudenkin, tuntuu että jaksan elää, mutta sitten kun soittaa, palautuu mieleen kaikki pahat mitä on tapahtunut, tulee hetkessä sellainen olo että pois täältä.

Poika on käyttänyt minua hyväksi niin monta vuotta, pakottanut auttamaan, soittanut, häiriköinnyt, ollut oven takana, niin ettei ole antanut minulle omaa tilaa.

Ei niinkään humalassa häiritse mutta muuten sekopäissään, onko se sitten sitä mielen sairautta persoonallisuushäiriöitä, pillerikänniä, vai mitä sekoilua.

Minä vaan tulen jo yhdestä viattomastanin puhelustakin niin sairaaseen tilaan.
Tiedän että en voi syyttää poikaani omasta olotilastani, itsehän olen vastuussa omista tunteistani, minusta se on kiinni miten käyttäydyn ja reagoin asioihin.
Minulta vaan ei löydy voimia ja työkaluja näitten asioitten kestämiseen, minä romahdan jo jonkun lyhyen puhelinsoiton seurauksena.

Ystäviä on ollut, tuntuu että hekin väsyy minuun kun en jaksa olla positiivinen, ei kukaan jaksa ihmistä jolla on jatkuvasti vaikeaa.
Sisar on, mutta sama hänen kanssaan.
Yritän kyllä näitten muutamien ystävien kanssa ollessani olla puhumatta omista asioistani, mutta sekin on raskasta kun joutuu koko ajan salailemaan ja peittelemään omaa pahaa oloaan.

Ihmiset haluaa että ystävien kanssa on hauskaa ja mukavaa, mutta minä kun olen niin negatiivinen ja toivoton. Oma vika.

Yksi lapsenlapsi minulla, ainoa positiivinen ja ihana asia elämässä, mutta hänkin jo kasvaa eikä tarvitse mummoa enään kauaa.

Synkkää ja tyhjää on.
Tällaistako sitten on ihmisen elämä?
Ei ole vaan elämisen arvoista, yrittää selvitä edes yhdestä päivästä kerrallan ettei tulisi itku tai paha mieli.
Ei ole enään moneen vuoteen tapahtunut sellaista että illalla nukkumaan mennessä voisi ajatella että olipa mukava päivä, tulee vaan ajatus että hyvä kun tämäkin päivä on ohi.

Olen joskus yrittänyt käydä kirkossa, kuunnella ja imeä sitä sanomaa itseeni, ei vaan ole mitään tapahtunut. Toki hetken rauhan saa kun siellä istuu.

Nyt sitten rupea jo ikää olemaan niin että tietää että fyysisestikin jo vanheneminen rupeaa tuntumaan, ei ole vaan enään voimia jatkaa.
En tiedä mitä tehdä , en tosiaan, olen niin loppu.

Hei Angergo!
Tilanteesi on varmaan tosi vaikea! Tuntematta sinua paremmin voin antaa varmaan vääriäkin neuvoja, mutta yritän kuitenkin sanoa jotain. Oletko harkinnut hankkia lähestymiskieltoa pojallesi, jos hän häiriköi jatkuvasti ja tekee elämästäsi tuskallista? Sen kiellon hankkiminenkin vaatii tietysti voimia, mutta ehkä se voisi auttaa.

Sinuna pyrkisin kuitenkin vakituisempaan hoitosuhteeseen, kun tilanteesi on niin raskas. Tulisi sitten seurusteltua edes jonkun kanssa ja juteltua - keskustelun aiheethan saa yleensä valita itse - ei ole pakko "jauhaa" vaikeimpia asioita, jos tuntuu, ettei niistä jaksa puhua. Voihan olla, että lääkitystäkin pitäisi tarkistaa, jos sitä ei ole viime aikoina tehty?? Kun tilanteesi tuntuu aika rankalta tällä hetkellä, niin ehkä voisit harkita jonkinlaista hoitojaksoa sairaalassa - se vaatisi kai lääkärin lähetteen. Myös tukihenkilöä itsellesi voisit kysyä.

Minäkään en paljon kirkossa ole käynyt, sillä olen kokenut muut seurakunnan tilaisuudet ja piirit antoisampina ja jotenkin läheisempinä. Uskon kuitenkin esim. rukouksen voimaan, etenkin jos rukoilee yhdessä jonkun toisen kanssa. Jos et jaksa lähteä mihinkään tilaisuuksiin, niin voisit pyytää seurakunnan diakonin käymään luonasi - hänen kanssaan keskustelusta voisi olla apua. Kovasti syyttelet itseäsi tilanteestasi - sekin varmaan vie voimiasi - pystyisitköhän olemaan yhtään armollisempi itseäsi kohtaan? Kovasti toivon, että löytäisit apua itsellesi!!

Mitä pitäisi tapahtua että et luovuttaisi?

Kysyy nainen, 54, joka sairasti vaikeaa masennusta useita vuosia. Lapset olivat olleet tärkeitä, mutta sairaudessa ei sekään merkinnyt. Lääkäri sanoi että usko pois, on tosi vaikea saada henkeä itseltä. Ja täällä tukinetissä (jossa olin paljon vv. 2001-2005? ~6?) kerrottiin miten junan alle hypännyt jäi henkiin mutta menetti jalkansa ym. Niin että en sitten yrittänyt. Sinnittelin vain.

Ihmeellistä että toivuin. Asiat alkoivat taas saada merkityksiä. Aloin tuntea iloa. Musiikista, kirjoista ja kirjoittamisesta etupäässä. Esim. kirjeiden kirjoitus tuottaa minulle mielihyvää, siis vaikka kukaan ei vastaisi. Ehkä soittaa ja sanoo että oli kiva saada kirje. Minulle ilo on siinä että kun kirjoitan niin olen ikäänkuin sen ihmisen seurassa. Juttelen... Tunnin, pari en ole yksin. Samalla tavalla tässä, kirjoittaessani sinulle, Angego, tunnen että olet läsnä. Toivon että löydät elämääsi jotain hyvää, ja jos luovutat, siihenkin on lupa.

voimia sinulle angergo . en yleensä osaa mitään neuvoa, ja tilanteesi vaikuttaa vaikealta. aurinko kyllä vielä paistaa risukasaan usko pois. poikasi käyttäytyminen ei ole sinun syysi. oletko paljon tekemisissä lapsenlapsesi kanssa ?
spr.llä on tukiystäviä tai sitten voisit etsiä itsellesi kumppanin.
tai ystävän. laita johonkin ilmaislehteen ilmoitus🙂👍

😭 ehkä olet hiukan epätoivoinen ehkä paljonkin. minä olen sairastanut masennusta kaksikymmentä vuotta ja nyt alkaa elämääni tulla valoa.
ulos lenkille syyslehtiä katsomaan , rakastu itseesi. elämäsi ei ole mennyt vikaan poikasi suhteen. ehkä kärsit yksinäisyydestä. minun elämäni on ollut tosi vaikeaa tähän asti joten luulen ymmärtäväni sinua angergo.
oma apu paras apu- sanotaan, mutta ensin voisit mennä löytämään sen elämän punaisen langan vaikka päiväsairaalaan. ja jatkaa terapeutin kanssa ja puhua lääkkeistä lääkärin kanssa. iloitse ihmeessä siitä lapsenlapsestasi, hae iloa elämääsi.