Jumala ja taivas?

Jumala ja taivas?

Käyttäjä minäitse89 aloittanut aikaan 01.08.2018 klo 10:13 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 01.08.2018 klo 10:13

Joka päivä mietin näitä kahta. Onko Jumala oikeasti olemassa ja voiko kuoleman jälkeen päästä taivaaseen?

Siitä olen täysin varma että maanpäällä on taivas ja helvetti. Olen ollut niissä molemmissa. Toisessa soitetaan klassista ja toisessa Death metallia.

Olen pitkään ollut sitä mieltä ettei Jumalaa ole, mutta kun kuuntelen klassista musiikkia niin tuntuu kuin kuulisin siinä pienen aavistuksen Jumalallisuudesta. En nyt sano että se todistaisi Jumalan olemassa oloa, mutta tunne että ihmisen taistelu maanpäällä ei ole turhaa tulee välillä mieleen. Välillä tulee mieleen että mikä on se perimmäinen syy miksi ihminen jatkaa tätä kurjuutta maanpäällä ja siihen yksi vastaus voisi olla Jumala. Että Jumala ei salli ihmisen tehdä itselleen jo toisille pahaa. Näin olen asian ajatellut: Että täytyy olla jokin minkä takia ylipäätänsä ihminen ei hyppää koskeen, sillä jos todella on niin että millään ei ole mitään väliä niin ihmettelen miksei koko ihmiskunta ole jo maatunut.

Toisaalta voin todeta sen että joko Jumala on olemassa tai ei ole. Eihän siinä ole mitään ehkä mielipidettä. Mutta mietin myös sitä että vaikka en itse uskoisi Jumalaan niin miljoonat lähes miljardit ihmiset uskovat Jumalaan ja Jeesukseen. En voi olla miettimättä sitä, että kyllä kristinuskossa täytyy olla se jonkinlainen totuuden pohjavire. Jonkinlainen oikeudenmukaisuus ja syvällisyys siinä täytyy olla, koska kirkkoja on niin paljon ja ajanlaskukin perustuu Jeesuksen syntymään.

Toisaalta uskonto voi olla erittäin vaarallinen asia. Sen nyt tajuaa jo siitä että kuinka paljon verta on vuodatettu sen nimissä.

Ehdottomasti olen sitä mieltä että uskonnot pitäisi heti lopettaa jos yksikin ihminen joutuisi murhatuksi sen takia. Kuitenkin elämä ja ihminen ovat ne tärkeimmät asiat sillä niistä voimme olla varmoja. Tämä elämä ainakin on totta.

Silti mietittyttää uskon asiat ja kuolemanjälkeinen elämä..? Kiitos jo valmiiksi vastauksista….

Käyttäjä Nótt kirjoittanut 04.06.2019 klo 21:05

minäitse89 kirjoitti:
Mietin että mikä tarkoitus Jumalalla loppujen lopuksi on ihmisen suhteen, jos kerran hän on olemassa? Minkä takia hän kiduttaa ihmistä? Miksei hän voisi vain kertoa, mitä hän haluaa? Eikä aina vain mystisten tekstien kautta jne. Ja minkä takia pitäisi olla niin kamalan nöyrä kristinuskon mukaan?

Näitä kysymyksiä minäkin ihmettelen.

Mietin vielä sitäkin että minkä takia me teemme ylipäätään mitään perinnöksi jälkipolville, jos meistä ei jää mitään jäljelle? Ymmärrän toki että se on ystävällistä, mutta jos kerran on niin että tietoisuus häviää kuolemassa ja me olemme vain multaa. Niin mitä väliä on millään? Minkä takia käymme kouluja ja minkä takia ylipäätään yritämme tehdä mitään elämässä, jos kerran kaikki päättyy kuolemaan? Jos kerran koko ihmissuku katoaa, niin mitä järkeä on kitua täällä maan päällä sekuntiakaan enempää?

Jälkipolvet ovat tärkeitä, koska niin taataan suvunjatkuminen.

Koska tuonpuoleisesta ei ole mitään varmuutta, niin minusta elämään itseensä keskittyminen ilman sen väjäämättömän lopputuloksen miettimistä on tämän elämän juju. Eli ei päämäärä vaan matka on tässä se pointti.

Juuri nämä ajatukset ajavat minua kohti Jumalaa. En tee im:ää tai en ajattele kärsiväni turhaan sillä Jumala tietää kaikki tekoni. Hän yksin ottaa minut sitten taivaaseen jos olen sen arvoinen. Tätä oikeastaan haen että näetkö Nott uskonnottamana maailmalla olevan noin periaatteessa mitään toivoa? Sillä fakta on että me kaikki kuolemme joskus... Se on vain karu totuus, jota ihmiset eivät ymmärrettävästi halua välttämättä myöntää...

Aina on toivoa. 🙂 Minulle toivo tarkoittaa ehkä enemmän sellaisia saavutettavissa olevia asioita, vaikka ne vaatisivatkin kovaa ja pitkäaikaistakin työtä minulta tai yleensäkin ihmiskunnalta, ei niinkään silkan uskon pohjalle rakennettuja lupauksia. Niinpä vaikka tämän päivän maailmanmenossa on paljon minua pelottavia ja ahdistavia asioita, niin on lohdullista tietää, että suuressa mittakaavassa asiat ovat aina menneet parempaan suuntaa, hetkellisistä notkahduksista huolimatta.

Henkilökohtaisemmalla tasolla ajattelen samansuuntaisesti, että jos minulla on ollut ilon ja onnen aiheita elämässäni, niin miksei niitä olisi vastekin? Se antaa toivoa. Kun oikein ajattelee, niin ei tämä elämäni kaikesta sattuneesta paskasta huolimatta ole missään vaiheessa ollut läpisynkkää ja toivotonta, niin miksi se olisi sellaista jatkossakaan. "Count your blessings", sitä olen yrittänyt pitää vähän kuin mottona.

 

Käyttäjä Ayale kirjoittanut 05.06.2019 klo 15:40

Mukava ajatus tuossa minäitsellä, että "meille kaikille on jokin tehtävä tai työ täällä maailmassa". Vertasit mehiläisiin. Oli se sitten palkallista tai muuta velvoittavaa touhua, niin jokaiselle varmaan löytyy jotain sellaista vastuun oton paikkaa.

Käyttäjä Pikemiten kirjoittanut 06.06.2019 klo 08:50

Hei minäitse

Olen myös miettinyt Jumalan olemassa oloa. Ja tullut siihen johtopäätökseen ettei sille ole ainakaan mitään estettä. Uskon Jumalan olevan kosminen voima, lähinnä valoa. Uskon että on olemassa helvetti, mutta se on luonnollisesti muodostuva luonnonvoimien muokkaama tila eli pinta-ala joka kokee tuliperäisyyden.

Käyttäjä Nótt kirjoittanut 06.06.2019 klo 20:45

minäitse89 kirjoitti:
No siinä vähän taas harhauduin, eli uuden alku: nään että luonnossa on tämä kiertokulku pakollista, mutta entä jos tulevaisuudessa ihminen tavallaan hyppää pois tieteiden avulla tästä kiertokulusta? Mitä jos ihminen jossain kaukaisessa tulevaisuudessa onkin kuolematon? Mitä ajattelet tästä? Siis onko ihminen tulevaisuudessa (tai jo nyt) enää osa tavallista luonnon kiertokulkua?

Ihmisten asettuminen kiertokulun ulkopuolelle on ongelma juuriki ihmisille itselleen. Luonto pärjää ilman meitä, mutta me emme pärjää ilman luontoa. Silti luonto näyttäytyy (osalle ihmisistä) vain silkkana resurssina. Toisaalta juuri siitä syystä emme koskaan ole täysin irrallaan kiertokulusta, koska kuitenkin olemme itsekin siitä riippuvaisia siitä.

Mitähän sitten tapahtuu, jos ja kun ihminen poistuu tältä planeetalta avaruuden käymättömille korpimaille? Onkohan olemassa universumin kiertokulkua? Menevätköhän planeettakohtaiset resurssit epätasapainoon, jos niitä voidaan napsia sieltä täältä ilman, että ne korvautuvat millään?

Onkohan olemassa Fullmetal alchemist -henkistä aineen häviättömyyslakia: "Human kind cannot obtain anything without first giving something in return. To obtain, something of equal value must be lost"? 🤔

Kuolemattomuuteen en usko. Minun on vaikea nähdä, että joka ikinen ihmiskehon osa saataisiin toimimaan ikuisesti. Lisäksi pitäisi pystyä poistamaan kaikki ulkoa tulevat elämän vaarantavat uhat eli sairaudet ja onnettomuudet sekä turvata riittävä ravinnon saanti. Kaikki, aivan kaikki, hajoaa lopulta, niin ihmiset kuin koneetkin, edes ns. biologisesti kuolemattomat olennot eivät kuitenkaan käytännössä ole kuolemattomia. Entropia on luonnon laki. Ellei sitten tietoisuutta pystytä siirtämään kehosta tai koneesta toiseen, loputtomasti. Mutta se ei minusta enää kuulosta mielekkäältä elämältä.

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 08.06.2019 klo 09:19

Moi. Aloin miettiä tuota elämisen arvoista elämää, mistä puhuit. Minulle tällä hetkellä jokainen päivä on tärkeä, sillä ihmis elämä mielestäni on kuitenkin taistelun arvoista, oli se sitten millaista tahansa. Elämähän on selviytymis kamppailua, koska luonto on niin määrännyt.

Toisaalta kun ajattelee, niin elämä on todella haurasta maan päällä. Meillä on esim. vain magneettikenttä ja otsoonikerros, jotka suojelevat meitä auringon tappavalta säteilyltä.

Tuosta avaruuden valloittamisesta: että tapahtuukohan sitä ikinä, sillä ihmiskunta on jo nyt hirveissä vaikeuksissa. Ilmastonmuutos on jo täällä ja mitä katsoin raportteja niin vuonna 2050 voi olla jo tukalat oltavat. Ihmiskunta on ollut niin järjettömän ahne ja nyt maapallo voi pahoin.

En tiedä siitä kuolemattomuudesta, ehkä se on vain unelma.

Seuraava kysymykseni on 🙂 : Mitä ajattelet siitä että ihmisen elämä on biologista, mutta esim. uskontojen myötä se on myös hengellistä? Eli siis että ihmisellä on tämä tietty hengellinen ulottuvuus, oli sitten Jumala, Jumalia tai muuta sellaista. Siis että mitä mieltä olet siitä että tulisiko tämä hengellinen puoli kokonaan unohtaa? Vai voiko sillä olla jotain käyttöä tulevaisuudessa? 🙂

Käyttäjä Nótt kirjoittanut 08.06.2019 klo 22:23

Minun on vaikea ajatella, että henkisyys tai hengellisyys koskaan unohdettaisiin tarpeettomina. Niitä kuitenkin on suuri merkitys mm. moraalisissa kysymyksissä, itsetutkiskelussa ja arvojen pohdiskelussa.

Mikään noista ei vaadi jumaluskoa eli ateistikin voi olla henkinen. Mutta jotkin ihmiset tarvitsevat uskontojen tarjoamia vertauskuvallisia ja esimerkkejä tarjoavia tarinoita, osa selittää maailmaa jumalilla. Siksi ajattelen, että sekä henkisyyttä että hengellisyyttä tulee aina olemaan muodossa tai toisessa.

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 09.06.2019 klo 12:00

Joo.

Vielä sellaisia kysymyksiä että: Onko mielestäsi esim. kristinusko, heikkojen uskonto? Siis kun Jeesuskin, jos se on totta, niin oli aina heikkojen puolella. Ja että onko elämä loppujen lopuksi sitä että pyrimme olemaan mahdollisimman vahvoja? Tai siis että onko mielestäsi parempi muistaa vahvat ja unohtaa jossain määrin heikot? Sillä eikö se ole loogisesti ihan hyväksyttävää? Ainakin mielestäni, jos luonto on sellainen että vain vahvimmat pärjää, niin eikö se ole aivan selvää että heitä kannustetaan ja heikot joilla ei näytä olevan enää oikeastaan mitään elämässä, niin unohdetaan?

En nyt tarkoita että näin pitäisi ehdottomasti olla, mutta eikö se voisi olla loogista? Tosin, näimme mitä natsi saksassa tapahtui, kun he poistivat ns. heikot maailmasta. Ajattelen nyt vain niin kuin ajatus leikkinä, että jos menemme täysin luonnon valinnan mukaan, niin eikö se ole juuri niin että vain vahvimmat selviytyvät ja näin ollen eikö heihin pitäisi käyttää kaikki huomio?

Käyttäjä Nótt kirjoittanut 09.06.2019 klo 18:53

Heikkojen auttaminen on yksi asia, jossa ihmisten erityisasema eläinkunnassa on eduksi. Tietysti voihan sen niinkin ajatella, että tämä sotkee luonnonvalintaa, mutta mitä paremmin heikoimmassa asemassa olevilla menee, niin sitä parempi on yhteiskuntarauha. Se on myös, ehkä jopa etenkin, parempiosaisten etu. Ihminen lajina siis selviytyy paremmin, kun myös heikommat pidetään mukana. Ei lienee ole sattumaa, että juuri Pohjoismaisilla hyvinvointivaltioilla menee oikeastaan millä tahansa mittarilla mitattuna hyvin.

Näen, että uskontojen rooli on muistuttaa ihmisiä heikompien tukimisen tarpeesta. Jeesus todellakin kuvataan heikkojen puolestapuhujana, muistan myös Raamatusta sen tarinan laupiaasta samarialaisesta. Eikä auttaminen rajoitu vain kristinuskoon. Toisaalta voi olla niinkin, että heikoimmassa asemassa olevat kaipaavat enemmän uskontojen suomaa lohtua.

Minä en ymmärrä uskontojen köyhyyden ja kurjuuden eräänlaista glorifiointia. Siis sitä, että koko omaisuus lahjoitetaan pois ja valitaan tietoisesti köyhyydessä eläminen. Kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat? Onko taustalla ajatus, että maallinen mammona jotenkin harhauttausi ajatukset pois uskosta? Kyllä minusta ihminen voi olla hyvässä asemassa ja rikas sekä moraalisesti hyvää elämää elävä. Lisään vielä, että tämä(kään) ei ole vain kristinuskoon rajoittuva ajatus, vaan esimerkiksi kyynikko Diogenes korosti askeettisuutta ja asui tynnyrissä.

Kaiketi ihmisluontoon kuuluu enemmän tai vähemmän vahvemmuuden ja paremman aseman tavoittelu. En näe siinä mitään paheksuttavaa, kunhan toiminta ei mene överiksi. Onneksi vahvuus ja toisten auttaminen eivät mitenkään sulje toisiaan pois. 🙂

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 11.06.2019 klo 16:29

Moi. 🙂

En minäkään sitä oikeen ymmärrä että pitäisi olla kristinuskon mukaan heikko jne, Luulen että siinä on taustalla se että sairauden runtelemille ja avuttomille ihmisille on tehty tällainen asia kuin usko. Usko siihen että heidän kärsimyksensä ei olisi turhia.

Toisaalta kärsimys voi myös opettaa ihmiselle kaikenlaista, sillä jos todella on niin että elämä on vain selviytymis taistelu kuolemaa vastaan, niin kärsimys muistuttaa meitä siitä että kuinka onnekasta on olla ja elää ilman suuria tuskia.

Nämä uskon asiat ovat jotenkin monimutkaisia. Ihmisellä on moraali, mutta mistä se juontaa juurensa. Ihmisellä voi olla usko Jumalaan mutta mistä se sitten tulee. Ihminen useimmiten auttaa heikompaa vaikka ei olisi sille mitään järkevää perustetta.

Kysymys Nott: Oletko mielestäsi avain 100 prosentin ateisti? Itse olen ehkä 50%. 🙂

En vain jotenkin pysty käsittämään että mistä tämä Jumalaan uskominen tulee. Toki se voi tulla kuoleman pelosta, mutta vaikka se tulisi siitä niin en silti ymmärrä mistä tällainen asia on voinut joskus tulla ihmisten keskuuteen..?

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 13.06.2019 klo 16:11

Vielä kysymyksiä 🙂 : Mitä olet mieltä siitä ajatuksesta, että maailma näyttäytyy juuri sellaisena että siellä ei ole Jumalaa, mutta silti ihminen tuntuu tarvitsevan Jumalaa?

Mitä sanoisit Nott toivoksi ihmisille joilla ei ole enää kauan elin aikaa tai muuten vaikea sairaus?

Ihan vaan mielenkiinnosta kysyn.

Itse ehkä puhuisin kuitenkin uskonnoista heille, sillä en voisi henkilökohtaisesti itse sanoa heille päin naamaa, että mitään toivoa ei ole.

Toisaalta, voihan se toivo olla siinäkin että katoaa kokonaan kuoleman jälkeen, mutta minä henkilökohtaisesti en nää siinä mitään lohdullista.

Jos katoaa kuoleman jälkeen täysin, niin se tekee jotenkin henkilökohtaisesta elämästä todella kolkon. Siis kun mielestäni elämä ennen kaikkea eletään pääosin yksin. Siis että kyllä ihmiset ovat lauma eläimiä, mutta joukossakin kohtaamme kaikki asiat itse, emme pääse mitenkään toisen sijaan, vaikka niin haluaisimme. Siis että toki voimme tuntea empatiaa toista kohtaan. Ja kuvitella mitä hän kokee, mutta mielestäni loppujen lopuksi kaikki kohtaamme tämän kaiken yksin. Se tuntuu olevan kylmä fakta vai mitä olet mieltä?

Vai onko olemassa jokin ihmisten metafysikaalinen yhteystila jossa tavallaan olemme osa toisen tietoisuutta? Tästä en tiedä tarpeeksi. Olisiko kenelläkään siihen mitään infoa? 🙂

Käyttäjä Nótt kirjoittanut 13.06.2019 klo 19:59

minäitse89 kirjoitti:
Nämä uskon asiat ovat jotenkin monimutkaisia. Ihmisellä on moraali, mutta mistä se juontaa juurensa. Ihmisellä voi olla usko Jumalaan mutta mistä se sitten tulee. Ihminen useimmiten auttaa heikompaa vaikka ei olisi sille mitään järkevää perustetta.

Yksi ensimmäisiä asioita, joita meille lukion psykologian ekalla kurssilla opetettiin oli, että ihmisillä on aina itsekkäät motiivit. Eli esimerkiksi hyväntekeväisyyttä tehdään, koska siitä tulee hyvä mieli. Muistan miten ajatus ihmisten syvään juurtuneesta itsekkyydestä vaivasi minua, mutten keksinyt yhtään esimerkkiä, joka olisi kumonnut väittämän. Sitten ymmärsin, että itsekkyys, kuten ei mikään muukaan ominaisuus, ei sinällään ole hyvä tai huono asia. Tässäkin tapauksessa itsekkyys ajaa meidät tekemään sekä hyviä että huonoja tekoja.

Sori, tämä meni ohi aiheen, mutta jostain syystä se vain tuli mieleen pohdintaasi lukiessa.

Kysymys Nott: Oletko mielestäsi avain 100 prosentin ateisti? Itse olen ehkä 50%. 🙂

En osaa sanoa tarkkoja prosenttilukuja, mutta hyvin, hyvin korkea se on, muttei kuitenkaan täydet sata prosenttia, koska Jumalan olemassa olemattomuuttakaan ei pystytä todistamaan, joten aina on olemassa tähtitieteellisen pieni epäilyn mahdollisuus. Olen siis agnostinen ateisti.

En vain jotenkin pysty käsittämään että mistä tämä Jumalaan uskominen tulee. Toki se voi tulla kuoleman pelosta, mutta vaikka se tulisi siitä niin en silti ymmärrä mistä tällainen asia on voinut joskus tulla ihmisten keskuuteen..?

Kenties koska ne auttavat kuoleman pelossa, välittävät normia, selittävät maailmaa, tuovat lohtua...

Asiaa voi myös lähestyä niin, että katsoo miten uusimmat uskonnot ovat syntyneet. Esimerkiksi skientologia on lähtöisin yhden miehen ajatuksista (muistanko oikein, että kirja olisi vielä rankassa ryyppyputkessa kirjoitettu?), joskus aiemmin mainitsemani lastikultti syntyi kehittyneen länsimaalaisen ja eristyksissä eläneiden tyynenmeren heimojen kulttuurien yhteentörmäyksestä, mormonismi on Joseph Smithin "näkyjensä" pohjalle perustama kirkko.

Mitä näistä ajattelet, tai muista uskonnoista ylipäätänsä? Mistä ne ovat tulleet ja miksi? 🙂

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 4 päivää, 5 tuntia sitten. Syy: typo
Käyttäjä Nótt kirjoittanut 14.06.2019 klo 20:06

minäitse89 kirjoitti:
Vielä kysymyksiä 🙂 : Mitä olet mieltä siitä ajatuksesta, että maailma näyttäytyy juuri sellaisena että siellä ei ole Jumalaa, mutta silti ihminen tuntuu tarvitsevan Jumalaa?

Olen ollut koko ikäni uskonnoton ja tämä ristiriita on kummastuttanut aina. Olen päätellyt, että osa tarvitsee Jumalaa juurikin siksi, että maailma on niin kova ja lohduton. Siis sellainen jossain on parempi paikka kuin täällä -ajatus, vähän kuin että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella.

Mutta osa ihmisistä nimen omaan näkee Jumalan tässä maailmassa ja sitten on ihmisiä, jotka eivät näe eivätkä siltikään kaipaa Jumalaa.

Mitä sanoisit Nott toivoksi ihmisille joilla ei ole enää kauan elin aikaa tai muuten vaikea sairaus?

Itse ehkä puhuisin kuitenkin uskonnoista heille, sillä en voisi henkilökohtaisesti itse sanoa heille päin naamaa, että mitään toivoa ei ole.

Lähtisin kyselemään, että mitä se ihminen itse ajattelee. Ei sillä ole mitään väliä, että mitä minä tai kukaan muukaan ajattelee, vaan kuinka henkilö itse on asian ajatellut. En myöskään katso, että kenelläkään on velvollisuus myötäillä toisen ajatuksia edes tuollaisessa tilanteessa, vaan aina on oikeus neutraalisti todeta, etten ajattele samoin. Minä nyt en muutenkaan ole oikea henkilö puhumaan uskosta sitä tarvitsevalle. Ihan yleisiä juttuja voitaisiin myös puhua ja elettyä elämää muistella. Minusta olisi mahtavaa, jos kuoleva kokisi, että takana on rikas elämä ilman suuria katumuksia.

Minä en myöskään näe uskoa tai kuolemanjälkeistä elämää samana asiana kuin toivo. Kivuissaan olevalle tai elämään väsyneelle ihmiselle kuoleminen voi olla helpotus. Buddhalaiselle jälleensyntymän kierrosta pois pääsy on se tavoiteltava asia. Jos itse olisin parantumattomasti sairas, niin luultavasti toivo tarkoittaisi minulle nopeaa ja kivutonta kuolemaa.

Jos katoaa kuoleman jälkeen täysin, niin se tekee jotenkin henkilökohtaisesta elämästä todella kolkon. Siis kun mielestäni elämä ennen kaikkea eletään pääosin yksin. Siis että kyllä ihmiset ovat lauma eläimiä, mutta joukossakin kohtaamme kaikki asiat itse, emme pääse mitenkään toisen sijaan, vaikka niin haluaisimme. Siis että toki voimme tuntea empatiaa toista kohtaan. Ja kuvitella mitä hän kokee, mutta mielestäni loppujen lopuksi kaikki kohtaamme tämän kaiken yksin. Se tuntuu olevan kylmä fakta vai mitä olet mieltä?

Totta, asiat voidaan kohdata yhdessä, mutta tunnetasolla kuitenkin koetaan yksin. Eihän kukaan voi koskaan täysin tietää, miltä toisesta ihmisestä tuntuu ja mitä sen mielessä liikkuu. Mutta minun mielestäni se ei tee elämästä kolkkoa eikä edes yksinäistä, enkä ymmärrä, että miten kuoleman jälkeinen katoaminen pahentaisi asiaa. Tarkentaisitko vähän mitä tarkoitat? 🙂

Kaiketi meillä on laumaeläiminäkin tarve yksityisyyteen ja ainutlaatuisuuteen. Oman erillisyyden ymmärtäminenhän on taaperoikäisen tärkeä persoonallisuuden kehitystehtävä ja käsitys omasta minästä on koko elämän ajan tärkeä identiteetin, minäkuvan ja itsetunnon määrittäjä, joka toimii myös linkkinä sosiaalisiin yhteisöihin. Ryhmätkin siis koostuvat itsenäisistä yksilöistä.

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 3 päivää, 5 tuntia sitten. Syy: Lisäys
Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 15.06.2019 klo 09:16

Ajattelen ehkä uskontojen synnystä nykyään niin että kai ne on kuoleman pelkoa tullut lievittämämään. Toisaalta kuitenkin ihmettelen kuinka esim. minussakin on syvälle juurtunut tunne tason usko. Ihmettelen todella sitä että vaikka päällisin puolin voisin todeta ettei ole Jumalaa, niin silti tunne tasolla jotenkin välillä uskon. Se on eriskummallista. 🙂

Mietin tuota katoamista. Se on toki mahdollista, mutta mietin sitä että kuinka se katoaminen voi auttaa? Koska, jos ihminen ei ole enää missään niin eihän siitä mitään apua enää hänelle ole kun hän ei voi tuntea voivansa hyvin. Tässä maanpäällisessä elämässä voimme tuntea hyvinvointia ja onnellisuutta, mutta jos kuoleman jälkeen katoamme niin eihän se voi olla helpotus sille emme enää tunne mitään ja miten olemattomuudessa voisi olla parempi olo kuin kivuissa maan päällä. Eihän se ole mahdollista sillä jos kaikki päättyy kuolemaan, niin se on ihmiselle kaikkein kammottavin asia, sillä hän ei enää pysty toteamaan että nyt on parempi olla.

No vähän sekavaa tekstiä, mutta toivottavasti ymmärsit pointin. 🙂

Käyttäjä Nótt kirjoittanut 15.06.2019 klo 21:27

Jos pelkkä kivuista pääseminen riittää ilman, että on tarvettakaan kuoleman jälkeen todeta, että nyt on parempi? Kun tietoisuus sammuu, niin kaikki katoaa. Ehkä kuolema on lopullinen ääriversio tietoisuuden turruttamisesta, jota ihmiset harrastavat eläessään mm. alkoholilla? Itse ajattelen, että olemattomuus tai katoaminen ovat rajujen kipujen rinnalla vain helpotus. Kivuliaisuus on se kammottavin kohtalo; kipua minä pelkään.

Jos kuoleman ylittävä sielu olisikin todellisuutta, niin miksi sitten kukaan haluaisi syntyä elämään, johon aivan väistämättä kuuluu surua ja tuskaa? Siis jos oletetaan, että sielu olisi olemassa jo ennen lihallista ruumista.

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 16.06.2019 klo 17:34

Mutta jos on olemassa Jumala, joka on tämän kaikkeuden ulkopuolella ja hänellä on jokin suunnitelma ihmisen varalle ja me emme vain käsitä sitä suunnitelmaa. Olisiko se mahdollista?

Että jos onkin joku universumin luoja joka on tämän kaiken laittanut alulle ja me emme vain käsitä aivoillamme hänen suunnitelmaansa, vaikka tämä elämä näyttää meistä kalsealta.

En sano että olen tätä mieltä välttämättä, mutta tällaista olen pohtinut.

Ja jos emme saakaan valita että tulemmeko maailmaan, ainahan voi olla sellainen vaihtoehto.

Toisaalta koko koulutus järjestelmämme perustuu ihmisen viisauteen, joten on se kummallista jos Jumala olisi keksinyt jotain erilaista kuin ihmiskunta, paitsi että toki se on mahdollista...

Itse kyllä mieluummin kestän jonkin asteista kipua kuin katoan maailmasta. Siis jos siinä on vaihtoehdot...