Tällä osastolla ei ole kyllä yhtä hyvät palvelut kuin kotikaupungissa. Toisaalta tämä on suljettu osasto, joten se selittää erot avo-osastoon nähden. Esimerkiksi ryhmiä ei ole niin paljon. Eniten olen jäänyt kaipaamaan hoitokeskusteluja omahoitajan kanssa. Hoitajilla ei tunnu olevan aikaa ja välillä se näyttää riippuvan siitä, kuka on hoitajana. Täytyy kuitenkin kiittää henkilökuntaa siitä, että ovat soittaneet joka päivä toiseen sairaalaan ja selvittäneet paikkojen tilannetta siirtoani varten. Harmillista, että kaikki osastot ovat täynnä. Olen nähnyt lapsia viikko sitten välimatkan takia. Onneksi voidaan viestitellä joka päivä.

Nukuin viime yön kuin tukki. Varmasti anestesialääkkeillä oli vaikutusta yöuneen. Nyt on yläkropan lihakset kipeät sähköhoidon jäljiltä. Ihan kuin olisi tehnyt suuremmankin urheilusuorituksen. Huomenna on seuraava aika sähköhoitoon. Kovin myöhäinen aika. On inhottavaa, kun joutuu lounaaseen asti olla ravinnotta ja vettä. Ja ilman kahvia!

Löysin vihdoin eilen keskusteluyhteyden parin potilaan kanssa. On hyvä, kun voi jakaa kokemuksia jonkun samassa tilanteessa olevan kanssa. Aikakin kuluu rattoisammin, kun voi jutella jonkun kanssa. Osastolla päivät kuluvat odottaen ruokailusta toiseen ja päivärutiineja toistellen. Tänään ohjelmassa on hiusten pesu huomisen sähköä varten, telkkarin katsominen ja ehkä aloitan jonkun värityskuvan. Ulos minulla ei ole hinkua, mutta yksi tyttö ehdotti, että mennään yhdessä ulkoilemaan.

Perhe ei ole vieläkään kysellyt kuulumisia. Yritän olla miettimättä sitä, koska se tekee minut surulliseksi. Ehkä pitäisi vaan itse ottaa asia puheeksi, jos haluaa saada jotain tukea omalta perheeltä. Tai vaikka serkkutytöiltä. Minulla on myös paljon ystäviä, mutta vain yksi tietää, että olen osastolla.

Tunnen itseni tosi tunteettomaksi ja vähän ilkeäksi sanoessani sen ääneen, mutta en ole ihan valtavan yllättynyt siitä ettei perheesi ole kysellyt kuulumisiasi. Varmaan he ovat ihan tosi väsyneitä ja rikki sairaudestasi - yhtä lailla kuin toki sinäkin - mutta tietyssä mielessä luulisin että nyt kun olet suljetulla osastolla, he(kin) saavat levätä siitä miten sairautesi heidän elämäänsä vaikuttaa.

Ainakin tiedän että itse olen pyytänyt äidiltä suoraan, että älä kerro minulle mitä iskälle kuuluu, koska en usko että kestän kuulla sitä. Näin jälkeenpäin mietittynä luulen, että silloin olin henkisesti varautumassa siihen että isäni tappaa itsensä, ja yritin ehkä etäännyttää itseäni hänestä jotta (jos niin kävisi) minuun ei sattuisi niin paljon. Joskus käy niin että se josta välittää eniten satuttaa niin pahasti, että välttääkseen tuota kipua sitä yrittää pysytellä etäällä hänestä.

Toivon kovasti että osastohoito auttaa sinua taas voimaan paremmin sellaisella tavalla, jota pystyt ylläpitämään pidemmän aikaa kerrallaan! Kaikkea hyvää sinulle.

Kiitos Soroppi viestistäsi. Ei se ollut ilkeästi sanottu vaan täyttä totta. Olet aivan oikeassa siinä, että lähipiirini kärsii myös sairaudestani. Oma perhe, lapset ja mies, pitävät joka päivä yhteyttä, mutta muut eivät.

Sain eilen siirron lähemmäs kotia ja mies ja lapset kävivätkin heti täällä. Ensi viikolla menen kotilomalle joku päivä. Huomenna on kolmas sähkö. Sähköhoito on hyvin tehokasta. Se lisää samantien toimintakykyä. Minua pelottaa tulevaisuus. En nää mitään muutosta siellä. En nää, miten asiat voisivat olla toisin. Aloitan aina alusta ja se päätyy aina osastolle. En tiedä, mitkä ne muutokset ovat, jotka pitäisi tehdä tämän sairaalakierteen lopettamiseksi.

Hei, September! Mitä sinulle kuuluu? Hyvä, kun pääsit lähemmäs perhettäsi!

Lapsille on tärkeää päästä näkemään, että saat apua. Muistan, kun kerroit, heidän tuoneen jäätelöitä hakiessaan sinulle suklaata.

Vieläkö saat sähköä alkavalla viikolla? Kaikkea hyvää sinulle!

Kyllä, sähkö jatkuu huomenna aamupäivällä. Saan aluksi kuusi kertaa ja sitten lääkäri päättää paljolla jatketaan. Puhe oli mahdollisesta ylläpitosähköstä, jolloin saisin sähköä kerran viikossa.

Olen yrittänyt parhaani mukaan opiskella epävakaan persoonallisuuden piirteitä. Diagnoosi näyttää sopivan kuin nenä päähän. Harmillista, että siihen ei ole lääkitystä. Terapialla se voidaan jopa "parantaa", mutta kuten tiedämme, olen liian sairas kunnolliseen terapiaan.

Tällä hetkellä olen aivan kauhuissani ajatuksesta käydä kotona. Luulen, että naapurit seuraavat kaikkea mitä teen. Siksi en voi esimerkiksi liikkua pihalla. Luulen, että minun kuitenkin odotetaan käyvän kotilomalla ensi viikolla. Nyt se vaan tuntuu hirvittävältä.

Miten tästä voi taas palata takaisin omaan elämään? Ehkä diagnooseja pitäisi vielä kyseenalaistaa ja punnita skitsoaffektiivisen häiriön mahdollisuutta tai kuten serkkuni ehdottivat, skitsofrenian mahdollisuutta. Vaikka en itse siihen uskokaan, mutta ei minulla kovin hyvin nykyisenkään diagnoosin kanssa mene.

Moikka September,

lueskelin näitä sun tekstejä ja ikävä kyllä samastun suuresti moneen kohtaan. Sain itse kaksisuuntaisen diagnoosin tämän vuoden alussa (sitä pohdiskeltiin monta vuotta) ja hyväksymisen kanssa ón valtavasti tekemistä... Nyt on meneillään aika raju masennusjakso ja välillä on niin toivoton olo, että oikein toivoo manian iskevän, vaikka sen seurauksena aina joudunkin osastolle. Tuntuu, ettei vielä ole löytynyt oikeita lääkkeitä, eikä tarpeeksi elämänkokemusta, jotta osaisi ennakoida tulevia oireita edes vähän. Nyt tää on tällasta selviytymistä päivä kerrallaan ja vaikka mulla on nyt itsetuhoiset ajatukset lisääntyneet pelottavan paljon, niin pientä valoa näkyy tunnelin päässä jos päivästä löytyy edes YKSI pieni ilon aihe, josta olla kiitollinen.

Olen uusi kirjoittaja foorumeilla, mutta ajattelin yrittää löytää täältä vertaistukea ja heti löytyi tekstejä, joihin halusin kommentoida. Kiitos siitä ja tsemppiä jatkoon!

Tsemppiä myös sinulle Kahteensuuntaan. Tässä diagnoosissa on paljon hyväksymistä. Tämä ei ole mukava sairaus.

Tänään oli neljäs sähköhoito. Onko sinulla Kahteensuuntaan harkittu sähköhoitoa tai oletko saanut sitä? Minulla on menossa neljäs osastojakso 12kk sisään. Tämä on lähtenyt ihan käsistä.

Perhe tulee tänään käymään. Jotain positiivista.

Hei, September. Mun kohdalla kaksi hoitajaa on pohtinut kaksisuuntaisuuden diagnoosia. Ilman maanisia tai hypomaanisia jaksoja. Sen hyväksyminen on mullekin vaikeaa. Olen aina vastustanut sitä. Enkä ole halunnut, että asiaa pohditaan yhtään enemmän.

Huomenna on viides sähköhoito. En tiedä vielä, kotiutetaanko minut kuudennen hoidon jälkeen. Puhe oli, että kuuden sarja ja sitten jatkuisi ylläpitohoitona kerta viikkoon. Minua ahdistaa ajatus kotiin menemisestä. Mieleni taas kehittelee epärealistisia pelkoja naapureiden ympärille.

Haavat ovat lähteneet hyvin paranemaan, vaikka niistä jäikin uupumaan tikit. Ovathan ne tietysti ruman näköiset, mutta siitä ei parane syyttää kuin itseään. Pelottavaa, kuinka itsetuhoisuus menee pidemmälle joka kerta. Luulen, että seuraavalla kerralla se on menoa.

Olen yrittänyt opiskella materiaaleja, jotka sain epävakaasta persoonallisuushäiriöstä. Kyllä se diagnoosi vaan osuu kuin nenä päähän.

Tulin eilen kotilomalle ja käytin lapset uimarannalla. Tänään en ole jaksanut tehdä oikein mitään. Kello 19 mennessä pitää olla takaisin osastolla.

Moikka September. En ole saanut sähköhoitoa ja ajatus siitä tuntuu vähän jopa pelottavalta, vaikka olen kyllä kuullut että se joillekin toimii. Huomenna on hoitoneuvottelu jossa pohditaan uusiksi näitä mun lääkityksiä ja otan kyllä puheeksi tuon sähköhoidon, haluaisin tietää siitä enemmän. Ahdistaa huominen kun ei jaksaisi pitää huolta itsestään, saati sitten pohtia taas uusia lääkityksiä... Pohdin vielä pyydänkö päästä myös osastolle koska tuntuu että oon menossa vaan huonompaan suuntaan. Itsetuhoisia ajatuksia jatkuvasti ja toimintakyky on ihan nollissa, hyvä kun kaupassa jaksaa käydä. Se olisi myös mun kolmas jakso vuoden sisään... tämmöstä tää näköjään on.

Hei, September! 🙂 Mitä sinulle kuuluu? Mulla on nyt pyykkiaamu. Ekat koneelliset on jo pyörimässä. Unet jäi lyhyiksi, mutta tuntuu, että selviän näillä...

Oletko osastolla vai kotona? Jäikö sähkö kuuteen kertaan vai annettiinko sitä lisää? Kirjoitit, että tulet saamaan jatkossa ylläpito-sähköä. Kuulostaa hyvältä!

Olen kotona ja sähkö on tältä erää ohi. Kuusi kertaa sain. Elättelen kyllä toivoa sähkön jatkosta ylläpitona, mutta siitä päättää lääkäri elokuun alkupuolella.

On outoa olla kotona ja huolehtia lapsista ja kodista. Onneksi koulu jatkuu pian. En oikein saa mistään otetta.

Minulla on kummallinen olo. Muisti toimii huonosti sähkön vuoksi, joten monet asiat tuntuvat epätodelliselta - kuin niitä ei olisi tapahtunutkaan. Uusi diagnoosikin mietityttää. Olen myös vainoharhainen. Yritän jotenkin saada otetta elämästä.

Luulen, että minut kotiutettiin liian aikaisin. Kaikki tuntuu niin epätodelliselta, en saa otetta mistään. Pelkään, että teen itselleni jotain.