Masentuneiden foorumi

Masentuneiden foorumi

Käyttäjä minäitse89 aloittanut aikaan 23.04.2018 klo 08:52 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 23.04.2018 klo 08:52

Moi!

Ajattelin nyt perustaa tänne tällaisen ryhmän, missä saa purkaa kaiken pahanolon. Saa sanoa esim. suoraan että mikä tässä elämässä on niin perseestä välillä. Toki saa sanoa positiivisiakin asioita, mutta eritoten, jos haluaa purkaa pahaa mieltä, niin kirjoita tänne. Yritetään sitten yhdessä selvittää solmut…

Käyttäjä Zyreina kirjoittanut 11.06.2019 klo 01:03

minäitse89 kirjoitti:
Perseestä vanheta olis kiva kun vois palata kaksvitoseksi ja elää siinä iässä ikuisesti. Se olis suurin unelmani...

Miks ajattelet et oisit onnellisempi 25-vuotiaana? Mä oon 22-vuotias ja kärsiny sieltä 14-vuotiaasta asti vakavasta masennuksesta. Mä en edes muista aikaa jolloin olin ”onnellinen” 😞

Käyttäjä Zyreina kirjoittanut 11.06.2019 klo 01:06

Nepy kirjoitti:
Täällä myös yksi, joka sairastaa vaikeaa masennusta. Alkuvuodesta asti kärsin ahdistuksesta ja alussa sain lieviä paniikkikohtauksia kotona. Nyt toukokuussa ahdistus kasvoi niin pahaksi, että irtisanouduin mun kesätyöstä (jossa ehdin olla vaan reilun viikon), samana päivänä yritin itsemurhaa lääkkeillä. Muistikuvia ei pahemmin oo sairaalaan joutumisesta, muuta kuin että ensihoitajat juottivat mulle lääkehiiltä ja pillit päällä lähin sairaalaan (avopuoliso löysi mut kotoo lääkehuuruissa, lääkkeet oli ehtiny ehkä noin tunnin vaikuttaa). Vanhemmat olivat käyneet mua katsomassa, mutta en muista siitä mitään. Jos puoliso olisi tullut tunnin myöhemmin, olisin todennäköisesti vaipunut lääkekoomaan.

 

Sairaalasta pääsin kotiin ja muutama päivä sen jälkeen menin psykiatriselle osastolle viikoksi. Olisivat pitäneet mua siellä pidempään, mutta mua ahdisti se ympäristö niin paljon, että vaadin pääsyä avohoitoon ja kotiin. Tapahtuneista on kohta kuukausi ja vointi on vähän patempi, mutta itsemurha-ajatukset pyörii edelleen mielessä. Tiedän, etten oo kokonaan vielä terve ja toipuminen vie oman aikansa, mutta elämä tuntuu silti merkityksettömältä. 🙁

Kuulostaapa ikävältä.. Tsemppiä hirveesti ja toivottavasti saat sen elämänilon takasin pikkuhiljaa.. ❤️

Käyttäjä Zyreina kirjoittanut 11.06.2019 klo 01:09

Mä oon niin kyllästyny mun elämään. Ruoka, elämä, hengittäminen, mikään ei kiinnosta.  Päivittäin syön ihan liian vähän. Yhden miniannoksen. Näännyn kokoajan sisältä ja siihen ei ruoka auta. Haluisin vaan luovuttaa mut tiedän etten pysty siihenkään.

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 11.06.2019 klo 16:15

Hei Zyreina!

Uskon että sinusta on vielä vaikka mihin. Täytyy vain keskittää huomio positiivisiin asioihin, On totta että toisen on aina helppo sanoa tällaista, mutta itsekin olen nyt töissä ja toivottavasti pääsisin opiskelemaan syksyllä. Vaikka minullakin on ollut kaikenlaisia esteitä elämäni aikana ja huonoja juttuja, niin tässä kuitenkin vielä räpiköin. Sitähän se elämä on, soutamista uppoavassa veneessä.

Olen itse välillä todella katkera kaikelle, mutta minua auttaa ajatus jonka kuulin: Elämä on itsemurhaa vastaan taistelemista. Tätä ohje nuoraa olen itse ajatellut usein, kun on vaikeaa.

Toki ihmisellä on aina mahdollisuus itsemurhaan, mutta ihmisellä on aina myös mahdollisuus kieltäytyä siitä.

Minäkin kirjoittelen aina välillä pessimistisiä asioita tänne nettiin ja ajattelen usein itsemurhaa, mutta sen ajatteleminen ja siitä puhuminen ei ole lähelläkään sama asia kuin sen toteuttaminen. Ja hyvä niin.

Mielestäni on hyvä puhua im-ajatuksista jos sellaisia on. Tsemppiä! 👍

Käyttäjä Nótt kirjoittanut 12.06.2019 klo 01:10

minäitse89 kirjoitti:
En nyt osaa muuten oikein kuvailla tätä olotilaa. Toisaalta realistinen kuva toisaalta taas harmaa. Kun ei sitä taikasanaa ole joka tämän elämän mullistaisi täysin. On vain tälllaista odottelua. Sitähän tää on, kuin kuivaa leipää söisi.

Se tässä se varsinainen ongelma varmaan on että miten saada elämään jotain räväyttävää, siten että terveys ei mene pilalle..?

Kuulostaa kovasti depressiiviseltä realismilta. Kiistanalaisen teorian mukaan masentuneet näkevät maailman realistisemmin kuin ei-masentuneet. Ilmeisesti tietyn asteinen vaaleanpunaisten lasien läpi katsominen on ihmismielelle hyväksi.

Osaatko eritellä, että mikä se mullistus tai räväyttävä tekijä voisi olla?

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 13.06.2019 klo 16:13

Se voisi olla parisuhde, työ, opiskelu jne. Jotain muuta kuin tätä tylsähköä elämää...

Toisaalta se voisi olla jotain ihan muutakin, mutta nämä asiat tulivat ensimmäisenä mieleen. 🙂

Käyttäjä Tyttönen vaan kirjoittanut 15.06.2019 klo 22:26

Mä en oikeesti jaksa enää. 🙁

Käyttäjä September kirjoittanut 16.06.2019 klo 18:28

Hei, tulinpa piipahtamaan uuteen tukinetiin. Mulla asiat olleet aika kivasti sitten maaliskuisen kotiutumisen osastolta. Tämä viikko ollut vähän vaikeampi pitkästä aikaa. Tuntuu, että olen uupunut tähän yrittämiseen olla terve. Olen ehkä yrittänyt liikaa.

Sairaslomaa on vielä vuoden loppuun vaan sairaspäivärahat on vikat menossa. Työeläkeyhtiöltä tuli kielteinen päätös kuntoutustuesta, koska olen liian sairas kuntoutukseen. Vaan samalla evättiin oikeus työkyvyttömyyseläkkeeseen. Otin hylkäävän päätöksen aika raskaasti, sen piti olla läpihuutojuttu ja mun takas työpaikalla syksyllä. Ei jaksaisi ollenkaan tällaista nyt. Valituksen laatimista, suunnitelmien muutosta, byrokratiaa.

No ehkä tää tästä. Onneksi on kesä. Tsemppiä ja pelkkää hyvää kaikille.

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 16.06.2019 klo 19:52

Moi!

Mua vaivaa se että mun vanhemmat on niin kamalan vaativia mua kohtaan. Olen kohta 30 v. Ja toki olen itsenäistynyt, mutta varsinkin äitini asettaa minut hirveään hiidenkirnuun ja hänen mielestään minusta pitäisi suurin piirtein tulla joku miljonääri.

Tuntuu etten haluaisi pitää heihin yhteyttä. Pärjään yksin paremmin...