Minun omat aiheet…

Minun omat aiheet...

Käyttäjä Nimetön aloittanut aikaan 04.04.2019 klo 21:01 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä kirjoittanut 04.04.2019 klo 21:01

Asun ja elän.

Minä uudistun. Heitän vanhan minän pois ja uudistun. Olen kaksitahoinen nimimerkki. Minulla on piilo minä joka toipuu nyt rauhassa. Toivon turhaan että voisin olla entinen itseni, vaikka vain vähän aikaa. Kaikki muistot olen tuhonnut, ja aloittanut ihan kokonaan alusta. Olen myös treffisivuilla näin, vaikka siellä esittelen itseni tarpeenvaatiessa, ja kerron osoitteeni ja puhelinnumeroni. Täällä sitä ei taida voida tehdä. Haluaisin voida puhua itselleni, ja muille, siitä miltä minusta tuntuu kuin minulla on nämä edellytykset olla ihmisten kanssa tekemisessä, ja vähän muustakin.

Käyttäjä kirjoittanut 05.04.2019 klo 07:42

Heippa. Olen aamusta virkeä ja valmis lähtöön, tänään uusien haasteiden äärellä. Kotiini paistaa aamuaurinko ikkunoista sisään. Kesällä se on piinallista koska aamupäivällä on todella kuuma sisällä. Pitäisi pestä taas ikkunat, mutta milloin kerkiän, muutakin siivoamista on. Olen varattu arki päivät aina iltapäivään asti, käyn koulua.

Käyttäjä kirjoittanut 05.04.2019 klo 14:29

Tänään olin ATK-luokassa tossa lähellä, joka kokoontuu aina perjantaisin ja sieltä saa neuvoja ja ohjausta ATK pulmiinsa. Siellä ei ollut muita tänään. Sain nopeasti asiani hoidettua ja lähdin kotiin.

Tänään on sauna päiväni.

Käyttäjä kirjoittanut 06.04.2019 klo 08:15

Eilen olin yhdessä palaverissa, otin yhden vetovuoron pääsiäisenä. Tänään palaveriin jossa olen rahastonhoitajana, minulla on vetovuoro, ja pitää käydä ostoksilla palaverille.

Mukavaa päivää, ja konstailematonta mieltä.

 

Käyttäjä kirjoittanut 06.04.2019 klo 12:26

Kenelle voisin kirjoittaa omista henkilökohtaisista asioistani? Haluaisin kirjoittaa muistoistani!

Käyttäjä kirjoittanut 06.04.2019 klo 19:09

Myönsin juuri eräälle miehelle etten pidä hänen ulkonäöstänsä, ja käskin olemaan ottamatta enää yhteyttä minuun. Toivottavasti hän uskoo minua, en pidä siitä ettei minua uskota.

 

Käyttäjä kirjoittanut 07.04.2019 klo 12:14

Minulla on sokkotreffit, kotonani, kokeilemme tuleeko seksistä mitään. Tämän saman kaverin kanssa olen kuulemani mukaan ollut tekemisissä ennenkin. Ei kuulosta kovin lupaavalta ja saattaa olla ettei siitä tule mitään. En kuitenkaan menetä toivoani vielä. Pääsen tästä ehkä säikähdyksellä, mutta on muitakin vaihtoehtoja. Ainakin tuli käytyä pesulla ja siivottua vähän.

Käyttäjä kirjoittanut 07.04.2019 klo 13:09

Treffikaverillani on vaikeuksia olla selvinpäin niin kauan että ehtisi treffeillensä ajoissa. On ollut Virossa ryyppäämässä eilen, ja on vieläkin humalassa. Onkohan hänestä harrastamaan seksiä. Kysyn vain itseltäni. Toivottavasti saisi pahan krapulan, eikä pääsis tulemaan sitten myöhemmin kuin hän on selvinnyt humalastaan.

Käyttäjä kirjoittanut 07.04.2019 klo 17:33

Löytyi uusi mies, ihan kiva. Ei pysyvää suhdetta etsimässä.

Käyttäjä kirjoittanut 08.04.2019 klo 07:07

Sain uutiskirjeen vanhalta jossa on +50v. Disco 13.4 lauantaina. En ole varma menenkö. Muutenkin on rahanmenoa nyt aika tavalla, pitäisi ostaa sijauspatja 120/200, viedä kissa rokotettavaksi. Siihen uppoaa jo rahaa aika tavalla.

Kohta pitää taas lähteä kouluun. Tänään pääsen klo. 15.00 kotiin. Olen kotona neljän aikaan kuin käyn kaupassa tulo matkalla.

Käyttäjä kirjoittanut 08.04.2019 klo 15:57

Taitaa tulla treffit torstaiksi. Saapa nähdä miten siinä käy, pitäisi mennä miehen luokse.

Tänään huomasin etten ollut tehnyt ruotsin läksyjäni, eipä ollut moni muukaan tehnyt. Huomenna taas paha päivä.

Käyttäjä kirjoittanut 09.04.2019 klo 20:09

Nyt olen saanut tuoda mielipiteeni esille. Saan suihinotosta krapulan koska en pidä siitä.

 

Käyttäjä kirjoittanut 10.04.2019 klo 16:48

Haluan tuoda julki etten löydä täältä hymiöitä! Mihin ne on piiloitettu?

Käyttäjä kirjoittanut 11.04.2019 klo 06:57

Nyt olen havainnut etten ymmärrä tunteitani kovinkaan hyvin ja olen riippuvainen itseni ulkopuolisesta tekijöistä liikaa ollakseni kovinkaan tasapainoinen seurustelukumppani. Ehkäpäs juuri sen tähden minusta kiinnostuvat henkilöt ovat ristiriitaisia toisiinsa nähden. Ilmapiirissä on rakastumisen estäviä henkilöitä, jotka mustasukkaisina vahtivat etten tee treffejä jonkun muun kanssa. Jos sovin jotain jonkun kanssa, lähettää joku toinen viestin jonka pääasiallinen tarkoitusperä on tuoda hänet paremmin esille, tai sabotoida sopimus, aivankuin sanoen minua ette nai sen toisen kanssa/ eivät he kaikki estele minun treffejäni.

 

Käyttäjä kirjoittanut 11.04.2019 klo 08:22

Treffit peruuntuivat.

Ei minusta ole vapaaseen seksiin enää.  Muutenkin olen tunteideni vallassa, melkein kuuro ja sokea. Olen kovin epätietoinen ollakseni rohkea, ja sitä pitäisi kyetä olemaan jos menee vieraan miehen kotiin harrastelemaan ohimenevää seksuaalista kanssakäymistä eli seksiä. Kaikenlaista sitä edes siitä syystä harkitsee.

onneksi ohimenevää.

  • Muokattu moderaattoreiden toimesta 5 vuotta sitten. Syy: -
Käyttäjä kirjoittanut 11.04.2019 klo 19:33

Hain Merkonomi koulutukseen Live opistoon, ja sain haastattelukutsun tänään postissa. Mietin kuinka jaksan nousta ylös aamulla klo.5 että ehdin tehdä aamutoimet ennenkuin pitää lähteä sinne 24.4 Keskiviikkona( pääsiäisen jälkeen )ja saa nähdä pääsenkö siltikään sinne.

Koulussa menee ihan hyvin paitsi että meinasin nukahtaa tänään tunnille. Olin niin väsynyt. Kotiin päästyäni otin päikkärit, pari tuntia. Sitten keitin kahvit ja tein pari voileipää. Ja niiden jälkeen kävin tupakalla. En ole vielä lopettanut.