Minun omat aiheet…

Minun omat aiheet...

Käyttäjä Nimetön aloittanut aikaan 04.04.2019 klo 21:01 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä kirjoittanut 04.04.2019 klo 21:01

Asun ja elän.

Minä uudistun. Heitän vanhan minän pois ja uudistun. Olen kaksitahoinen nimimerkki. Minulla on piilo minä joka toipuu nyt rauhassa. Toivon turhaan että voisin olla entinen itseni, vaikka vain vähän aikaa. Kaikki muistot olen tuhonnut, ja aloittanut ihan kokonaan alusta. Olen myös treffisivuilla näin, vaikka siellä esittelen itseni tarpeenvaatiessa, ja kerron osoitteeni ja puhelinnumeroni. Täällä sitä ei taida voida tehdä. Haluaisin voida puhua itselleni, ja muille, siitä miltä minusta tuntuu kuin minulla on nämä edellytykset olla ihmisten kanssa tekemisessä, ja vähän muustakin.

Käyttäjä kirjoittanut 20.05.2019 klo 09:52

Edunvalvonnansihteeri on tämän viikon poissa ja hänen sijaisensa lupasi laittaa pari kymppiä ylimääräistä rahaa. Saan vissiin sen polkupyörän eturenkaan korjattua,  jippii. 🚴

Käyttäjä kirjoittanut 20.05.2019 klo 13:30

Olin lähdössä tupakalle kuin kissi livahti rappuun ja vähän katsottuaansa ympärillensä lähti menemään määrätietoisesti rappusia alas, eikä pysähtynyt vaikka huusin perään. Lähdin sen jäljille rappusia alas, kuin pääsin ekaan kerrokseen, kissi alkoi tulla ylös. se oli huomannut että alaovi on kiinni, eikä se pääse ulos vapauteen. Kauhea käsirysy kuin jouduin ottamaan sen kiinni ja viemään hissillä takas ylös. Siinä tuli naapuri koiran kanssa vastaan ja kissi karkas uudestaan, nyt suoraa päätä kotiin. 😹Siinä se lattialla makasi ja huohotti. 😸 Eikä sillä ole edes ulko-kissa-rokotusta, vain sisä-kissa-rokotus. 😹😸😺

Käyttäjä kirjoittanut 21.05.2019 klo 16:53

Olen koko päivän tehnyt kirjallisia töitä, olen aivan naatti. 👿😈 Mielialat myllertävät 😈👿 Mitä myllertävät 😈👿 Päivää on vielä jäljellä, nyt muihin hommiin. 👿😈 Huomenna ei pääse Ankkuriin, siellä on kevätjuhlat. 👿😈 Täytyy käydä kaupassa, margariini on loppu. 👿😈 Piti lopettaa lottoaminen, ja viking lottoaminen, eikä pelata edes eurojackpottia, eikä rahapelejä. 😈👿 Vaikka tulisi " Katastrooffi..." Ja paljastuisi etteivät " Vanhempani ole kuolleet..." pois. 😈👿

Käyttäjä kirjoittanut 21.05.2019 klo 18:18

Olen kuvitellut jo kaikenlaista, mutta nyt " FOBIOIDEN PITÄÄ LOPETTAA" ja antaa minun taas vaipua toimettomuuteen ja alkaa harkita " TUPAKOIMISEN LOPETUSTA." 👿👿😈

Käyttäjä kirjoittanut 22.05.2019 klo 08:22

Lopetin tupakoimisen tänään, en ole polttanut yhtään mitään. Pitää alkaa kohta tyhjentämään kylpyhuonetta ja pesemään kylpyhuoneen lattioita. Hyvää päivää.

Käyttäjä kirjoittanut 22.05.2019 klo 12:08

Pesin kylpyhuoneen ja kävin suihkussa. Lähdin kauppaan bussilla, tein ostokset ja tulin kotiin. Söin jäätelöä.  Nyt pitää keksiä tekemistä koko päiväksi. Hyvää päivää.

Käyttäjä kirjoittanut 22.05.2019 klo 19:45

Iltaa.

Tänään mietin mysteeriota miksi kimalaiset, mehiläiset ja ampiaiset kiinnostuvat ihmisestä, johtuuko se seksuaalisuudestamme. Ja tarkoittaako se ettei kesällä voi olla seksuaalinen.

Käyttäjä kirjoittanut 23.05.2019 klo 15:30

Iltapäivällä

Laitoin uunimakkaraa ja perunoita tänään lounaaksi. Kävin kaupassa ostamassa ruisleipää. Ulkona on kaunis auringon paiste, mutta viihdyn sisällä. En viitsi lähteä tänään enää ulos, paitsi tupakalle. Laitoin kissan ruohot lattialle, että Kissi voi syödä jos haluaa(ei pakolla).

Illalla voisin katsoa tuleeko TV´stä mitään mitä jaksaisin seurata. Nukkumaan menen ajoissa.

Käyttäjä kirjoittanut 23.05.2019 klo 17:04

Harrastan postcrossingia eli postikorttien lähettelyä (ulkomaille asti). Tänään sain postissa euroopasta kivan postikortin, jonka oli lähettänyt 9 vuotias poika, joka harrastaa jalkapalloa ja tennistä. Tunnelma muuttui ihan kun tykkäsin hänen postikortistansa.😡 Kävin jo noin äänestämässä omaa ehdokastani euroopan parlamenttiin, toivoa on jäljellä että lapset ja nuoret saisivat luvan harrastaa liikuntaa, 😡 eikä aina tarvitsisi aikuisien itse harrastaa. 😡

Käyttäjä kirjoittanut 24.05.2019 klo 08:55

Aamulla

Mietin kuinka suuren osan elämästäni olen elänyt ollen tietoinen Jumalan olemassa olosta. Ja kuinka se on vaikuttanut elämäntilanteisiini. Ja milloin olen Jumalan tähden mennyt pois omalta mukavuusalueeltani ja mihin se on elämäni johdattanut. 😀😂 En ole riittävän nöyrä voidakseni itkeä niinkuin naiset tekevät. 😂😥 Näen maailman noin 😥 nurin kurisesti, joka kuivaa itkun pois kyyneistä huolimatta. 😥 Olenko kieltänyt itseltäni heikkouden? Sade tuo helpotuksen 😥 kuin taivaskin kykenee itkemään, 😥 vaikka minä en koska se on heikkoutta.

Käyttäjä kirjoittanut 25.05.2019 klo 11:01

Aamulla

Mietin Kasteen muodollisuutta, ja sitä etten ole edes Kummi, eikä minulla ole omia lapsia. 😥

Käyttäjä kirjoittanut 25.05.2019 klo 12:32

Päivällä

Laitan itselleni riisi-jauhelihapataa, siihen tulee maissi-herne-paprikaa, vettä ja mausteita. On muuten hyvää.

Iltapäivällä lähden Naisten AA-ryhmään. Ehdin syödä sitä ennen. Mukavaa päivää.

Käyttäjä kirjoittanut 25.05.2019 klo 13:35

Seinä naapurini muuttaa pois. 😲 Tulee uusia seinä naapureita, saa nähdä millaisia, ja koska muuttavat. 😀😀😲

Pääsenköhän minä muuttamaan. 😀

Käyttäjä kirjoittanut 25.05.2019 klo 17:59

Illalla

Tulin juuri kotiin. Kissi naukuu ja vaatii huomiota. Istun tietokoneen ääressä ja mietin; " Mitä nyt kirjoittaisin."

Olen ollut ulkona Naisten AA-ryhmässä, joka teki hyvää, puhuin itkemisestä. En pääse siitä mihinkään etten osaa kyetä itkemään itseäni helpottavasti. Olen kuin mikäkin pato, joka ei anna periksi, ja itke. 😥 Muiden kanssa keskusteltuani AA-ryhmän jälkeen huomasin etten ole ainut joka ei osaa itkeä. 😥

Käyttäjä saloka kirjoittanut 25.05.2019 klo 18:45

Itkeminen on vaikeaa. Mulla oli tos ajanjakso kun itkin joka päivä. Sit se loppui. Nyt kyyneleet tulee kun oon väsy.