Mitä mulle kuuluu?

Mitä mulle kuuluu?

Käyttäjä soroppi aloittanut aikaan 09.10.2016 klo 09:55 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä soroppi kirjoittanut 09.10.2016 klo 09:55

Multa kysyttiin eilen illalla mitä mulle kuuluu. Siinä tilanteessa, niiden ihmisten kanssa, ei tullut mieleen oikein mitään mikä olis ollut mielenkiintoista, ja mitä olisi tuntunut turvalliselta kertoa. Täällä ehkä tuntuis.

Nyt, kun tuntuu että voi vähän paremmin, tekee mieli kirjoittaa. Vähän pelkään että alan kertomaan selviytymistarinaa, jossa kerron miten kaikki on mennyt niin loistavasti ja kyllä, ihan omalla toiminnalla olen tänne asti selvinnyt. Mikä ei kyllä yhtään pidä paikkaansa.

Olen inhonnut koko sanaa viime keväästä lähtien. Silloin kävin yhdessä mielenterveyskuntoutujien omaisille tarkoitetussa tuki-ryhmässä. Ekoilla tapaamiskerroilla ryhmäläisiltä kysyttiin toiveita, ja eräs nainen, jolla ei ollut oman kertomuksensa mukaan enää kotona ”tilanne päällä” napsautti jämäkästi että hänen mielestään ryhmässä pitäisi jakaa selviytymistarinoita, että niitä hän uskoi kaikkien ryhmäläisten tarvitsevan. Mä pidin sisälläni sen, miten pahalta se musta tuntui, sillon, niin kuin mä useimmiten yritän tehdä. Tapaamisen jälkeen kyllä hajotti, ja rankasti.

Luulen, että se tuntui niin pahalta, koska sillä hetkellä elin keskellä omaa kriisiäni. Enkä ollut yhtään varma siitä selviäisinkö siitä (ikinä koskaan milloinkaan). Enkä vieläkään ole, vaikka näyttääkin paremmalta kuin pari kuukautta sitten.

Ehkei se edes ole asia, josta pitäisi selviytyä, tai päästä yli. Tämä sarjakuva (http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/03/20/kuningatar-alkoholin-sarjakuva-prosessi ) iski (ja itketti) minua joku aika sitten. Vähän niin kuin näiden kirjoitteleminen itkettää nyt. Vaikka voinkin paremmin. Enimmäkseen. Vaikka stressihormonit onkin olleet tapissa niin pitkään, ettei kroppa oikein osaa palautua.

Melatoniini auttaa nukkumaan, useimmiten. En vaan tiedä miten pitkään sitä pitää käyttää. Jotenkin pelkään että se sotkee mun kropan normaalit systeemit, mutta toisaalta niin kyllä tekee pitkäkestoinen stressikin. Ehkä se melatoniini on kuitenkin pienempi paha.

Viime viikolla oli yksi paniikkikohtaus – tässä kohtaa muistan aina yhden terveyskeskuslääkärin huomautuksen, ettei kyllä kuulosta ihan tyypilliseltä paniikkikohtaus-oireilulta. Oli mikä oli, mutta löysin itseni eteisen matolta, itkien ja henkeä haukkoen.

Jollakin kornilla tavalla olen jopa kiitollinen näistä fyysisistä oireista. Ehkä siksi että ne on vähemmän pelottavia kuin jotkin muut. Ehkä mä niiden ansiosta huomaan, että on aika hellittää, muuttaa jotakin. Kun vaan tietäs mitä, ja miten. Yksi terapeutti neuvo mulle joskus semmoisen itsemyötätunto-harjoituksen. Musta tuntuu että mun elämä sujuis paremmin, jos mä osaisin rakastaa itseäni vähän enemmän. Jos en aina asettais muiden tarpeita omieni edelle.

Ehkä sitä vois oppia. Ja ehkä sitä harjoitusta kannattaa tehdä, vaikka se ei aina tunnukaan sujuvan.

***

Päädyin vauvaantuneen kaverin Facebook-tykkäyksen kautta lukemaan lähiömutsi-blogia. Välillä haaveilen äitiydestä. Mutta pelkään, että jos mulla on vaikeuksia pysyä kasassa ihan muunkin elämän kanssa, miten mä selviytyisin lapsen kanssa. Vaikka toisaalta tuntuu siltä, että ehkä perhe/lapsi jollakin tavalla olis just sitä mitä tarvitsisin, jotakin mikä pakottaa lähtemään töistä ajallaan. Ei vaan tunnu oikeelta lasta kohtaan hankkia sitä niin kauan kuin ei oo varma, selviääkö sen kanssa. Jotenkin tuntuu että pitäis olla itse ensin paremmassa kunnossa.

Pelkään vaan, että sitä päivää ei tule, milloin olisin omasta mielestäni riittävän ”vakaalla pohjalla”, että tosissaan uskaltaisin ryhtyä lisääntymään.

No, mutta. Aika lähteä kirkkoon. Olen alkanut käydä siellä taas, ehtiessäni. Tiedä sitten kertooko se siitä että mieleni voi paremmin tai huonommin.

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 19.03.2019 klo 20:29

Soroppi, en ole unohtanut sinua. Mitä sinulle kuuluu? Missä olet?

JP

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 20.03.2019 klo 18:47

Hei, täällä takavasemmalla edelleen keskusteluja seurailen, vaikken kuulumisiani jaksa avatakaan. Olette kyllä mielessä!

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 21.03.2019 klo 09:05

Kiva, Soroppi, kun olet vielä maisemissa! 🙂

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 22.03.2019 klo 17:59

Paistan kalaa ja teen salaattia leivän kanssa iltapalaksi. Vaihteeksi on taas hyvä olo.

Käyttäjä kirjoittanut 01.04.2019 klo 16:27

Hei. Mitä sulle kuuluu? Et ole pitkään aikaan kirjoittanut mitään.

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 15.04.2019 klo 21:44

Mulla on paha olo. Harrastuksessa tuli äkillinen väsymyspiikki, josta huolimatta en lähtenyt kesken kaiken kotiin, ja sitten kun olin harrastuksen jälkeen menossa kauppaan huomasin että kassi unohtui. Ovet oli jo lukossa, joten täytyy yrittää huomenna löytää numero josta soitella kassin perään ja sopia milloin pääsen hakemaan sen. Kaiken muun lisäksi.

Olen alkanut puremaan kättäni kun ahdistaa. Töissä ja muutenkin on tullut kaikenlaisia hyviä uutisia, mutta olen niistä huolimatta ihan lopussa.

Käyttäjä saloka kirjoittanut 16.04.2019 klo 19:40

Harmi että sullakin menee kehnosti.

Mä huomasin tänään linses et jäin tuijottamaan yhteen kohtaan tajumatta mitään. Kädet hiestä märät ja kotona puski muualle hikeä. Ahdisti niin pirusti siellä. Mä en tiä miten mä selviin jatkossa linsestä. Täytyy varmaan miettii...

Toivon että olosi paranis ees siedettäväksi.

 

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 17.04.2019 klo 18:55

Mikä on linse? Mikä sitten onkin, toivottavasti se muuttuu jossain vaiheessa helpommaksi.

Eilen ja tänään on ollut parempi olo, vaikka nyt väsyttääkin. Eilen tein iltatöitä, koska en halunnut jäädä itselleni asettamasta aikataulusta jälkeen. Katsotaan, toiveissa olisi saada tämänkertainen homma valmiiksi perjantaihin mennessä, ja sitten voisi hellittää vähäksi aikaa. Kiire siinä tulee. Olenkohan vain ihminen jolle mikään ei riitä?

Näin viime yönä painajaista jossa rajojani rikottiin. En ollut herätessä erityisen kauhuissani, mutta iltapäivällä töissä asia palasi mieleen ja tuntui aika kamalalta. Ehkä osin sen vuoksi että yritin olla suuttumatta ihmiselle joka käyttäytyi ikävästi, vaikkakin vain unessani.

Sain itseni raahattua töiden jälkeen lenkille. Aurinko oli puoleksi pilven takana niin että sen ympärillä oli halo. Jätevedenpuhdistamo haisi ihan järkyttävän pahalle, paluumatkalla se ei onneksi tuntunut ihan niin voimakkaalta - ehkä tuulen suunnan takia. Lokit huusivat kevättä, ja tunsin onnea.

Käyttäjä saloka kirjoittanut 17.04.2019 klo 20:00

linse on linja-auto . Ei se tunnu helpottavan, pahenevan vaan.

Käyttäjä Pikemiten kirjoittanut 19.04.2019 klo 14:36

Hyvää pääsiästä soroppi

Olen vaihtanut nimimerkkiäni ja se helpotti oloani. Muuten menee aika tavalla pintaliidolla. Olen saanut monta uutta ystävää ja mietinkin sitä minkä tähden he tuntuivat minusta siltä, kuin en olisi vieläkään valmis ihmissuhteisiini. Hyvä että olet alkanut taas kirjoittamaan tänne. t. pikemiten.

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 03.05.2019 klo 11:14

En muista milloin vappu olisi viimeksi mennyt ilman että tunnen olevani vääränlainen. Ehkä etäisyys auttoi asiaa - ei tarvinnut nähdä vappukansaa, haalareita, ylioppilaslakkeja. Ei tarvinnut katsoa sivusta, osaamatta kuulua joukkoon tai liittyä seuraan. Nyt olen väsynyt, ja vähän huonovointinen. Ei kannattaisi ehkä edes yrittää tehdä töitä bussissa, mutta pelkään että en illemmalla ole tämän virkeämpi. Terapeutilla olisi varmasti sanansa sanottavana tästä. Mitä minä odotan, sitä että oksennan, ennen kuin osaan antaa olla.

Haluaisinko sairaslomalle? En tiedä. Katson puutaloja, betonisia tierumpuja, tuulenpesiä koivuissa. Ehkä haluaisin että joku muu ottaisi vastuun, päättäisi puolestani. Toivon että rinkkani on vielä tallella matkatavaratilassa.

Nälkä; tajuan vähän jälkijunassa että tämä taisi olla sellainen pysäkki jolla olisi voinut olla mahdollista käväistä huoltoaseman/bussiaseman kahviosta ostamassa jotain purtavaa. Piristyn ruokaa ajatellessani - se on ainakin ongelma jonka pystyn ratkaisemaan. Seuraavassa sopivassa välissä. Tuuli kuljettaa muutamia kuivia hiutaleita, pakkaslunta.

Käyttäjä saloka kirjoittanut 03.05.2019 klo 19:42

Rauhallista ja levollista viikonloppua.

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 14.05.2019 klo 17:30

Kiitos saloka!

Pikemiten, kiva jos nimimerkin vaihtaminen on helpottanut oloa vaikka en ihan ymmärräkään miten se vaikuttaa. Sama ihminen kai olet kuin ennenkin, eikö? (Siinä määrin kuin kukaan pysyy samana päivästä toiseen. Kaikkihan me muututaan koko ajan, toiset nopeammin ja toiset hitaammin.)

Olin viikon lomalla töistä ja somesta ja sosiaalisesta vuorovaikuttamisesta, retriitillä. Hiljaisuus ja pysähtyminen tekivät hyvää, vaikka mahtui sinne paljon kyyneleitäkin. Jonain päivänä tuntui että uusi itku alkoi kehkeytyä heti edellisen laannuttua, mutta siihenkin tottui. Surin, kun kerran oli aika surra. Ja hymyilin silloin kun hymyilytti. Ehkä asiat muuttuvat paremmiksi.

Käyttäjä Pikemiten kirjoittanut 15.05.2019 klo 16:45

Hei, tarkoitan että olen pikemiten toi itse, en vain vähän, vain aika paljon. Se on nimimerkin tarkoitus, olla enemmän.

Miten sinulla on työpaikalla mennyt, nyt loman jälkeen päin? Vieläkö viet työt kotiin, vai oletko jo kyennyt rajaamaan työt työpaikalle? Käytkö vapaa-ajallasi vielä lenkillä?

Minun pitää ruveta ulkoilemaan. Pikemiten.

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 18.05.2019 klo 10:23

Hei Pikemiten, töissä on mennyt ihan hyvin. Tai siis, olen välillä tehnyt pitkiä päiviä ja ollut aika tosi väsynyt, mutta en ole tuonut töitä kotiin tai stressannut niistä hirveästi edes töissä ollessani. Tuntuu siltä että osaan homman, teen parhaani ja se riittää. Piipahdin sukulaisten luona loman ja töihin paluun välissä, siellä on kaikenlaista surua. Muutan muualle, joten haluaisin tukea heitä niin paljon kuin pystyn vielä kun olen maisemissa - vaan eihän sitä paljon muuta voi tehdä kuin käydä siellä, olla seurana (minä ainakaan; ehkä joku toinen pystyisi enempään).

Lenkillä käyn hyvinkin, viikon päästä on tapahtuma johon olen treenannut viime syksystä lähtien. Nyt pitää jo hissutella että jalat ovat sitten levänneet ja ulkoiluhalut tapissa, mutta taidan hemmottelemassa itseäni tänään sen verran että ajan läheisen vaellusreitin alkupäähän, ja käyn tunnustelemassa jonkin pätkän miltä polulla juokseminen tuntuu ja testaamassa miten varusteet kannattaa pakata etteivät hölsky selässä liikaa. Tapahtuman jälkeenkin on kyllä tarkoitus jatkaa juoksemista (niin ainakin nyt sanon - viikon ja päivän päästä voi olla ihan toinen ääni kellossa 😄), tarkoitus olisi mennä loppukesästä ystävän kanssa yhteen kaksipäiväiseen suunnistus-tyyppiseen tapahtumaan, vaikka siellä (niissä maastoissa) varmasti enemmän kävellään kuin juostaan.