Rahat riittämään

Rahat riittämään

Käyttäjä Henri_Takuu-Säätiö aloittanut aikaan 24.11.2016 klo 09:15 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Henri_Takuu-Säätiö (Työntekijä) (Takuusäätiö) kirjoittanut 24.11.2016 klo 09:15

Ketjun tarkoituksena on keskustella oman talouden hallinnasta ja hyvistä keinoista saada rahat riittämään. Voitte jakaa hyviä vinkkejä säästämiseen, rahankäytön suunnitteluun, menojen seurantaan jne. Osallistun Takuu-Säätiön työntekijänä ajoittain myös keskusteluun.

Rahankäytön hallitseminen voi tänä päivänä olla hyvinkin haasteellista, sillä kuluttaminen on niin helppoa ja vaivatonta. Emme käsittele juurikaan fyysistä rahaa ja maksaminen muuttuu koko ajan abstraktimmaksi käteisen ja perinteisten maksukorttien käytön vähenemisen myötä. Erilaisten maksusopimusten myötä iso osa käytettävissä olevista rahoista katoaa tililtä automaattisesti ilman, että niihin tulee kiinnittäneeksi edes kovin suurta huomioita. Moni meistä ei tiedä kovin tarkasti kuinka paljon ja mihin kaikkeen rahamme menevät eikä sitä mihin kulloinkin voisi olla varaa.

Tämän vuoksi on hyvä keskustella siitä millä tavalla te seuraatte omaa rahankäyttöänne, mitkä asiat oman talouden hallinnassa ovat haasteellisia ja mitä hyviä vinkkejä ja neuvoja voisitte muille jakaa, jotta rahat riittävät ja vielä jotain voisi jäädä säästöönkin.

Sana on vapaa!

Käyttäjä kirjoittanut 25.10.2018 klo 14:48

Minä en oikein usko, että tästä osiosta on oikein mitään hyötyä kelleen, jos toisessa ketjussa ostellaan tietokoneita ja vaatteita ja tässä ihmetellään miten laskut saa maksettua.
Työssäkäyvälle on kai selkeempää, kun tietää saavansa vain tilin ja sillä on kaikki maksettava. Eikä lisää tulee esim. sossusta.

Käyttäjä Tammyka kirjoittanut 25.10.2018 klo 15:17

Ihmisten käsitys rahasta on niin erilainen. Kun joutuu suunnittelemaan taloutensa palkkapussin mukaan se on selkeää. Mistään ei saa ruinattua lisää,omilla on toimeen tultava. Ja kyllä sen rahan eteen saa työtäkin tehdä,mitään ei saa ilmaiseksi.

Käyttäjä saloka kirjoittanut 25.10.2018 klo 17:21

Onko tä tietokone juttu mun juttujani?

Käyttäjä saloka kirjoittanut 30.10.2018 klo 09:58

Laskuja tulee ovista ja ikkunoista. Menee ehkä kaikki ensikuun rahat niihin. Tytön lääkäri 2x ja mun hammaslääkäri. Tiesin tämän. Nyt vaan purraan hammasta yhteen ja toivotaan että pärjätään.

Käyttäjä Ansgu78 kirjoittanut 11.11.2018 klo 10:47

Hei! Kaipaisin vinkkejä ja jotain voimaannuttavaa keskustelua siitä, miten jaksaa puolison rinnalla jolla raha-asiat ovat kuralla. Itselleni tuli yllätyksenä että hänen raha-asiansa ovat sillä tolalla että joutuu ulosottoon. Taisi tulla hänelle itselleenkin yllätyksenä. Hän masentui edellisen eron yhteydessä ja rahan käyttö oli ollut holtitonta. Meidän seurustelun aikana (reilun vuoden aikana) hänen elämänsä on tasapainottunut mutta kuralle karanneet raahuolet lyövät nyt vasten kasvoja. Meillä oli yhteisiä haaveita hankinnoista esim. asunto, mutta eihän näistä haaveista pysty nyt tulemaan mitään.

Kysymys kuuluukin miten jaksan eteenpäin hänen rinnallaan kun nämä kaikki haaveet ovat karisseet olemattomiin. Rakastan häntä mutta raskasta on hänen kanssaan kun hän painiskelee isojen huolien äärellä. Psykoterapiaan hän jo pääsi, joka on hienoa, mutta rahahuolien pituudesta ei vielä ole tietoa. Luottotiedot on mennyt ja tosiaan 1/3 palkasta ulosotossa. Mukavaa olisi kuulla miten toiset samantyylisessä tilanteessa olevat jaksaa.

Käyttäjä Leijona55 kirjoittanut 28.11.2018 klo 11:59

Hei kaikki.

Käsityö vinkki.

Langat ovat kalliita mutta niitä saa helposti hankittua halvalla. Kirpputorilta löytyy varmasti käsin kudottuja villapaitoja tai muita vaatteita. Ne voi purkaa ja kutoa uusia sukkia, lapasia tai mitä vain. Pesee ensin kirpputorilta ostaman vaatteen ennen purkamista. Isosta miehen jumpperista saa paljon hyvää villalankaa. Langan voi myös vyyhdittää ja kostuttaa ja pingottaa kireälle kuivumisen ajaksi. Silloin laanka suoristuu.

Myös tori.fi löytyy halpaa lankaa.

Kutomisen iloa kaikille.
😀

Käyttäjä Sarastaako kirjoittanut 30.11.2018 klo 14:16

Heippa Ansgu78

Kokemusta on parisuhteesta, jossa kumppanilla meni raha asiat huonosti. Ongelmaa ei auttanut, että sitä mietti mitä nyt ei saa,kun raha asiat on huonosti. On hyvä lähteä miettimään että onneksi on vuokralla? Vai asutteko omistusasunnossa? Eipähän tarvitse nyt myydä asuntoa liian halvalla pois. Kauanko kestää kun velat on kuitattu? Pääseekö velkajärjestelyyn? Onko oikeutta toimeentulotukeen? Asumistukeen? Mistä menoista voi karsia? Muutto edullisempaan asuntoon, esim jos vuokralla halvempaan vuokra asuntoon. Nykyäänhän ihmiset asuvat enemmän vuokralla kuin omissa asunnoissa. Mekin muutettiin vaikka rahasiat kunnossa. Mitä tiettyä asiaa haave omasta asunnosta pitää sisällään? Että se on oma vai että voi viljellä pihalla jotain perunaa, marjoja tai oma rauha. Voiko niitä asioita saavuttaa vuokralla?

Käyttäjä kirjoittanut 18.01.2019 klo 14:31

Rahat riittämään.
Nyt menee jo paremmin kuin sain tupakanpolton lopetettua ja rupesin säästämään, en ole saanut paljon rahaa säästymään, mutta edes vähän kerrallansa. 😍

Käyttäjä kirjoittanut 12.02.2019 klo 19:48

Nyt taas olen tuhlannut rahaa turhuuteen. Eikä tulevaisuuteni näytä yhtään valoisemmalta.
En vain saa säästöön rahaa. t. Jaanas.

Käyttäjä JaTu1984 kirjoittanut 27.02.2019 klo 20:10

Olen ollut sekä opiskelijaelämässä, että työelämässä ja aina on jotenkin saanut rahat riittämään, viimeksi työssäollessa pääosin velkajärjestelyn kautta, mutta riittivät kuitenkin.

Ongelmat alkoivat helmikuussa 2016, kun jäin työttömäksi (jota on jatkunut tähän päivään) ja velkajärjestely jäi hoitamatta.

Käytännössä palkanmaksun päätyttyä kesäkuu 2016 tasapainotin talouttani heinäkuuhun 2017 erinäisillä lisälainoilla ja velanotolla, ilman tarkoitustakaan maksaa takaisin, koska odotin vain maksuhäiriömerkintää ja ulosottopäätöstä, joka heinäkuussa tulikin.

Tämän jälkeen on ollut erinäisiä haasteita, että rahat riittää edes arkeen, kun lainaa ei ole saanut, mutta lainaa saadessa esim. rahapeliongelma oli jo syntynyt. Isotkin voitot on vain pelattu takaisin pelitarjoajille, joten niistäkään ei ole apua ollut.

Isä ja toinen parhaista kavereista on joutunut auttamaan paljon tätäkin jo 34 vuotiasta, nykyisin päätoimista opiskelijaa, vaikka iän mukaan pitäisi hoitaa ja kantaa vastuu jo omista asioista ja taloudesta.

Jokatapauksessa ilman tätä tukea ei varmasti rahat olisivatkaan riittäneet aikavälillä heinäkuu 2017 - maaliskuu 2019, mutta tein kenties parhaan itsenäisen päätöksen ja hain edunvalvontaan, johon sain päätöksen ja pääsin joulukuussa 2018. Lainaa en toki saa, edes opintolainaa, koska edunvalvoja ei sitä nosta, mutta ainakin edunvalvonnassa rahat riittää koko kuukaudeksi tukien maksupäivien välillä ja maksusitoumuksilla lähikauppaan käyttövara 2 kertaa viikossa menee siihen, mihin tarkoitettu.

Olen vasta toipumassa rahapeliongelmasta ja kevättä kohti parempaan päin, vielä, jos kesätöitä saisi, mutta kyllä tämä aikuisen rahankäytön hallinta ja sen opettelu on haastavaa, varsinkin, jos työ lähtee alta ja menot on mitoitettu käytännössä täsmälleen palkan mukaan, ilman säästövaraa.

Pahan päivän kassaa ei ole koskaan ollut.

Käyttäjä Pauliina77 kirjoittanut 28.02.2019 klo 15:59

Ansgu78 kirjoitti 11.11.2018 10:47

Hei! Kaipaisin vinkkejä ja jotain voimaannuttavaa keskustelua siitä, miten jaksaa puolison rinnalla jolla raha-asiat ovat kuralla. Itselleni tuli yllätyksenä että hänen raha-asiansa ovat sillä tolalla että joutuu ulosottoon. Taisi tulla hänelle itselleenkin yllätyksenä. Hän masentui edellisen eron yhteydessä ja rahan käyttö oli ollut holtitonta. Meidän seurustelun aikana (reilun vuoden aikana) hänen elämänsä on tasapainottunut mutta kuralle karanneet raahuolet lyövät nyt vasten kasvoja. Meillä oli yhteisiä haaveita hankinnoista esim. asunto, mutta eihän näistä haaveista pysty nyt tulemaan mitään.

Kysymys kuuluukin miten jaksan eteenpäin hänen rinnallaan kun nämä kaikki haaveet ovat karisseet olemattomiin. Rakastan häntä mutta raskasta on hänen kanssaan kun hän painiskelee isojen huolien äärellä. Psykoterapiaan hän jo pääsi, joka on hienoa, mutta rahahuolien pituudesta ei vielä ole tietoa. Luottotiedot on mennyt ja tosiaan 1/3 palkasta ulosotossa. Mukavaa olisi kuulla miten toiset samantyylisessä tilanteessa olevat jaksaa.

Hei! Ex-mieheni osoittautui naimisiin mennessämme tyhjätaskuksi, velkaiseksi ja ulosotossa olevaksi entiseksi yrittäjäksi. Alussa olin vielä niin rakastunut etten osannut pelätä unelmointia enkä myöskään uskaltanut kohdata totuutta. Ensimmäinen järkevä toimenpide olisi selvittää ulosottomieheltä velkojen määrä ja laatu. Ex-mies oli nimittäin sitä sorttia, että velkaa tuli kaiken aikaa lisää, minun tietämättäni. Mies sai esim. kavereiltaan jotka työskentelivät kaupan alalla korttiluotto-lainoja (kauppojen omia) joita ei ajatellutkaan maksaa takaisin. Myös minun luottotiedoillani otettiin lainaa ja kaiken maailman korttiluotot myös. Mutta rakkaus kantoi. Miehen piti saada kaikenlaista kivaa pientä tavaraa lohdutukseksi siitä, että oli ulosotossa ja rahaa isompiin juttuihin ei ollut. Pääperiaate oli, että miehen "hullutuksiin" oli aina rahaa oltava. Itse vajosin suohon pikku hiljaa. Oli helpompi joustaa itse kun sai toisen edes hetkeksi hyvälle tuulelle. Tärkein neuvoni sinulle; pidä kiinni omasta itsestäsi ja luottotiedoistasi, että edes toisella teistä on luottotiedot kunnossa. Vaikka pahalta tuntuisi niin älä uhraudu rahan jakamisessa niin, että itse jäät osatta! Tiesitkö, että jos miehesi hakee velkasaneeraukseen niin sinä joudut siihen myös (tulee vapaaehtoinen luottomerkintä) nykyisenä puolisona vaikka sinulla ei ole ollut velkojen syntyyn mitään osuutta?! Tietenkin ulosottomiehen ja velkojien kanssa voi tehdä omia suoria maksusopimuksia ilman virallista saneerausta mutta silloin puhutaan taas koko perheen varallisuuden asettamista velanlyhennyksen välineeksi. Parasta olisi sinun saada niin hyvin palkattu työ (esim. opiskelemalla lisää) että sinä saisit omiin nimiisi asuntolainan. Haaveilua ei kannata lopettaa! Jos liittonne on muutoin kunnossa on teillä eväät ihan hyvään elämään. Ex-mieheni holtiton ja jatkuva pettäminen oli liittomme loppu, ei rahahuolet, mutta onnellinen en koskaan hänen kanssaan ehtinyt olla, aina oli liian paljon murheita... Panosta liitossasi ilmaisiin tai puoli-ilmaisiin elämyksiin. Menkää yhdessä opettelemaan uusi harrastuslaji tai eväsretkelle tuulikaappiin. Kaiken ei tarvitse maksaa ja miehellesi tulee parempi mieli kun sinä et ole aina maksamassa hänen puolestaan! Tsemppiä sinulle toivotan ja kaikkea hyvää elämäänne! Minä itse olen nyt onnellisesti toista kertaa naimisissa ja vaikka olen viimeiset 10 vuotta maksanut vanhan avioliittoni aikaisia velkoja olen siltikin onnellinen. Nyt olen saanut kaikki maksetuksi ja luottotietoja en onneksi menettänyt koskaan. Nykyinen mieheni on jaksanut minua ja velkojani aina ihanasti ja ymmärtänyt kuinka helpottavaa oli saada ne viimein maksetuksi. Velkojen maksun ohessa olen saanut kaksi lasta ja asumme omassa kodissamme. Paljon sinulta vaaditaan; sinun tulee olla taloudessa se "järkevä" osapuoli ja se joka kantaa perimmäisen taloudellisen vastuun. Sinun täytyisi motivoida miestäsi työntekoon jotta olisi edes pieniä mahdollisuuksia velkojen maksuun ja sitten sinä olet tärkeässä asemassa miehesi mielenterveyden tukemisessa ja ymmärtämisessä ja tietenkin sitten on vielä parisuhde päälle. Helpolla et pääse! Itselläni on mm. vakava masennus joten tilanne on, että puoliso joutuu joustamaan erilaisissa asioissa ja hoitamaan asioitani joihin en itse kykene. Nekin omalla tavallaan muuttavat parisuhdetta. Ei saa unohtaa kahdenkeskistä aikaa jota ei kuorruta huolet vaan onni ja haaveet 🌻🙂🌻

Käyttäjä m0psi kirjoittanut 11.03.2019 klo 14:47

Hei

Olen parisuhteessa henkilön kanssa, joka on vapaaehtoisessa velkajärjestelyssä. Hän on kuitenkin eläkkeellä, ja laskujen maksun jälkeen elämiseen jää vain hyvin vähän rahaa. Syksyllä.hän sairastui vakavasti. "Sossulta" ei saanut tukea, mutta harkinnanvaraista tukea sai siinä kohtaa kun sairaala- ja lääkelaskut ylittivät kuukausittaisen ylijäävän tulon.

Nyt terveys taas reistailee. Poliklinikkalaskuba tippuu joka viikko. Pitäisi oikeasti liikkua taksilla, mutta ei ole varaa. Hampaat ovat rikki, mutta kun ei ole varaa.

Emme asu yhdessä, mutta käytännössä elätän häntä. Sossusta ei edelleenkään kuulemma saa apua. Voiko velkajärjestelyä jotenkin rukata tämän sairastelun takia? Tai mikä neuvoksi? Tuntuu kohtuuttomalta että nyt olemme tilanteessa, jossa minä.ostan ruuan säästöilläni, ja hän jättää hoitamatta terveyttään rahapulan takia. Hän on uhannut jo ottavansa pikavipin, koska tilanne alkaa olla mahdoton..

Käyttäjä kirjoittanut 20.03.2019 klo 17:22

Huomasin tänään kuinka sitä kärsii kuin huomaa ettei tilillä ole rahaa yhtään ja ei saa ostettua mitään. 🙂👍

Käyttäjä Tammyka kirjoittanut 22.04.2019 klo 17:24

Suurin menoerä josta voi säästää on ruoka ja siten, ettei ravintoarvoista säästetä. Itse tehty kotiruoka tulee paljon halvemmaksi kuin einekset ja muut valmisruoat. Keittoa voi tehdä pariksi jopa kolmeksi päiväksi ja samoin laatikoita pakkaseen asti. Tämä vaatii viitseliäisyyttä, mutta kannattaa, jos haluaa tai pitää rahaa säästää. Säästämisen ei tarvitse olla ryppyotsaista ja välillä voi palkitakin itseä jollakin herkulla. Kannattaa myös ostaa kausituotteita, ne ovat yleensä edullisia. Vihanneksia ja hedelmiä kannattaa silloin suosia. Kaali on syksyllä halpaa ja siitä saa ruokaa pakastamiseen asti. Punalaputetut tuotteet voi myös hyödyntää, jos aikaa on pikaiselle valmistukselle. Kyllä keinoja on ruokalaskun pienennykselle, jos halua on ja  ei pelkää sitä työpanosta, jota se vaatii.

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 20.05.2019 klo 06:11

Hei. Nyt on rahasta puutetta! :/ Sairaalalaskuja tunkee ovista ja ikkunoista, eikä mulla ole varaa maksaa niitä. Ja sitten olisi kesän kurssit ja kesäjuhla-matka. En tiedä, mitä tehdä. Pitäisi jotenkin saada tasapainotettua talous. Noille kesäkuun kursseille haluan mennä. Se on ihan ehdotonta! Mitä teen, jos sairaalalaskuja tulee lisää?! En ole niin hyvässä kunnossa, että se olisi pois suljettua...

JP