Hei JP

Kuulostat lohduttomalta. Kuitenkin hoitotahosi ei voisi riistää sinulta ihmissuhteitasi. Ne ovat sinun valintasi elämäntilanteissasi. Miksi koet että sinua ohjaillaan olemaan yksinäsi? Onko joku sanonut jotain siihen viittaavaa?

Kiitos, Soroppi ja Pikemiten.

Tein tänään kasvimaata ja otin vastaan itikan pistoja. Mies oli apuna. (Siinä ensimmäisesssä. 🙂 ) Ja kiitos siitä hänelle! Olen keski-iässä, mutta en edelleenkään tunne pystyväni seisomaan omilla jaloillani.

Hei JP

Kiva että on tekemistä. Ei tarvii olla turhanpanttina ja miettiä. Olet nyt onnellisemman kuuloinen, toivottavasti se kestää.

Itse olen tunteiden lopahtamisesta turhautunut, miesystäväni ovat matkoilla. Ehkä tämä tästä kuin kesä alkaa kunnolla ja pääsee rannalle.

Hei, Pikemiten!

Olen kaiketi tällä hetkellä onnellisempi, kuten totesit. Istutin eilenillalla taimia ulos, ja toivon, että ne ovat selvinneet edes jotenkin ensimmäisestä yöstään sateen ja tuulisen taivaan alla. Jännittää mennä niitä katsomaan... päivemmällä...

Ensi viikko vain stressaa. Olen menossa käymään sairaalassa. Pelkään hoitajia.

Selvisikö taimet? Yöllä vihdoin satoi ja tais ainakin täällä sataa kovin.

Hei, Saloka! En ole käynyt taimia katsomassa. Ehkä sitten huomenna.

Äsken tuli parvekkeen kautta tupakansavut sisään mun luo. En todellakaan tykkää! Soittanen viikon alettua isännöitsijälle. Tuskin siitä soitosta on mitään hyötyä, mutta soitanpa kuitenkin. Jo se, että ovi ei ollut vedetty kiinni, sai savut sisälle.

Minusta kuulostaisi uskottavalta, että jos lapsena on jäänyt riittävän pahasti vaille tukea, jota normaalissa/optimaalisessa tilanteessa saisi vanhemmilta, on hyvin tavallista että itseensä luottamisen kyky (tunne siitä, että pystyy seisomaan omilla jaloillaan, niin kuin sanoit) jää vähän tavallista heiveröisemmäksi. Ehkä se ei haittaa?

Toivottavasti taimet pärjäsi sateissa 🙂

Hei, Soroppi! Tänään kävin katsastamassa taimeni, ja samalla kastelin niitä. Hengissä ovat. Ei niiden vointi paras mahdollinen ole, mutta saattavat jäädä henkiin.

Huomisesta alkaa tiivis puristus. Puolitoista viikkoa täyttä ohjelmaa. Jotain päivittäin. Toisina päivinä lähes koko päivän...

Kiitos noista ymmärtäväisistä sanoistasi iseluottamuksesta. Jotain tuollaista olen kaiketi omissa selityksissäni hakenut. En voi täydellisesti, kun en ole kaikkea tarvitsemaani tukea saanut koskaan. Yritänkö edelleen rakentaa sitä hyvää, mitä koen kaipaavani? Jotta saisin edes nyt jotain sellaista, mitä ei ole. Milloin ihminen voi riittävän hyvin?!

Jardin Prive kirjoitti:
Yritänkö edelleen rakentaa sitä hyvää, mitä koen kaipaavani? Jotta saisin edes nyt jotain sellaista, mitä ei ole. Milloin ihminen voi riittävän hyvin?!

Mennyttä tai siellä tapahtuneita asioita ei voi mennä muuttamaan, mutta en näe mitään syytä miksi tässä hetkessä tuntuvaa aukkoa tai puutetta ei kannattaisi pyrkiä täyttämään 🙂 Eletty elämä ja historia vaikuttaa jokaiseen, mutta ei ole välttämätöntä että se määrittää sitä mitä tässä hetkessä olemme.

Viimeinen kysymyksesi on sellainen, mitä minäkin olen miettinyt. Joskus päädyn asettamaan hyvinvoinnin tavoitteeksi sellaisella tavalla, että siitä tulee stressin ja paineiden lähde - tervehtymisestä tai toipumisesta (sanan käyttö tuntuu ylidramaattiselta; mun traumat on hyvin paljon pienempiä kuin monella muulla) tulee suorittamista. Vähän niin kuin mun pitäisi korjata itseni, jotta voisin olla hyödyllinen ja toimiva, sen sijaan että mun kannattaa tehdä asioita jotka tukevat mun hyvinvointia hyvinvoinnin itsensä (tai itseni?) vuoksi. En oikein tiedä miten vetää rajaa niiden välille, mutta ero tuntuu tärkeältä.

Jardin Prive kirjoitti:Ensi viikko vain stressaa. Olen menossa käymään sairaalassa. Pelkään hoitajia.

Oletko käynyt jo sairaalassa? Miten meni?

 

Olin sairaalassa, ja nyt jo kotona. Menihän se käynti. Käyn vielä seuraavan kerran, mutta en tiedä jatkosta. Tuntuu nyt niin turhalta. Jotkut hoitajat tuntuvat ärsyttäviltä. Asiat eivät etene ystävällisesti tai jouhevasti. Annoin kyllä palautetta osastolle lopuksi yhden hoitajan kautta.

Hoitajani tapasin tänään. Mua ahdisti. Ei johtunut kuitenkaan hänestä. En oikein tiedä, mistä se johtui. Oli olo, että kunhan selviäisin kotiin, voisi olo mennä nopeastikin ohi, jos pääsisin pelaamaan tietokoneella. Ja niinhän siinä kävi. Kotona helpotti. Hoitajan kanssa oli esillä "kun" ja "jos" sanojen merkitys mulle. Jos odotan jonkin pahan tulevan, jos sanon esim: "Kun mua alkaa ahdistaa, niin..." sen sijaan, että sanoisin "Jos mua alkaa ahdistaa...", niin reaktioni oletukseen on ihan erilainen... Yritän nyt pitää tätä mielessä.

En ole saanut vielä laitettua makuuhuoneen tuuletusikkunaan  hyttysverkkoa. Ikkunassa on kyllä metalliritilät. Ehkä uskallan jättää ikkunan auki, vaikka verkkoa ei vielä ole. Jos ne hyttyset ei osaisi tulla siitä sisään. On ollut niin kuuma päivä ja vielä iltakin. Olisi kiva viilentää asuntoa... Mua väsyttää jo. En kuitenkaan halua vielä nukkumaan.

Hei JP

Hyvä asia että alat käyttämään " jos" sanoja. Minulla on huomenna syntymäpäivä. Saa onnitella. Pikemiten.

Hei JP

Lähden Tallinnan ( päivä ) risteilylle maanantaina. Hyvää alkavaa viikkoa. Pikemiten.

Hei JP

Onko jotain sattunut? Vai oletko lomalla?

Lomalla on oltu... Ei hätää, Pikemiten. Olen ollut niin tiiviisti ohjelmoitu, etten ole Tukinettiä edes muistanut. Kai se on ihan hyvästä kertova... Olen nauttinut lomasta, vaikka se on tarkoittanut aikamoista valvomista.

myöhästyneet onnittelut sinulle, Pikemiten! Miten risteilysi sujui?