Minulla on omakohtaista kokemusta siitä kuinka pojan vanhemmat suhtautuvat 23-vuotiaaseen tyttöystävään, joka tulee raskaaksi. Me olimme kyllä seurustelleet jo muutamia vuosia, mutta raskaus oli pojan vanhemmille kova paikka. He olivat ilmeisesti odottaneet, että me eroamme ja heidän kullannuppunsa löytää sen minkkiturkissa kulkevan missin, joka paapoo poikaa.

Minä en onneksi jäänyt yh-äidiksi, mutta anoppini ei hyväksynyt minua koko 20-vuotisen seurustelun ja avioliiton aikana. Vasta silloin, kun olin jo tehnyt päätöksen erosta, hän ilmoitti hyväksyneensä minut vihdoin. Sain kokoea kaikkea mahdollista henkistä kiusantekoa tuon 20 vuoden aikana. Onneksi se ei kohdistunut lapseen. Hänestä tuli mummin silmäterä.

Älä sure tyttäresi puolesta. Jos hän on päättänyt pitää lapsen, hän kyllä pärjää äitinä. Ja jos lapsen isä on vastuuntunnoton renttu, on parempi sekä tyttärellesi että lapselle, että he aloittavat elämänsä ilman isää. Jo lapsen kasvattaminen on tarpeeksi rankkaa. Ei siinä tarvita enää yhtä renttua tekemään elämästä vielä hankalampaa.

Kyllä sinusta tulee hyvä mummi, kun muistat pitää myös itsestäsi huolta. Jo se, että olet näitä asioita miettinyt, kertoo sen. Voimia sinulle!

Hei sinulle lapsenlapsen odottaja!

Minusta kuulostaa ihanalta, että olet tulossa isoäidiksi/mummiksi/mummoksi (joko tiedät, mikä sinusta tulee?). Onnitteluni!🙂🌻 Minkäköhän ikäinen olet? Se mitä kirjoitat miehestäsi eli tulevasta isoisästä/ukista/vaarista/vaijasta kuulostaa tosi hyvältä.☺️ Varmasti tyttärellenne myös todella tärkeää ja arvokasta, että on hyvä isäsuhde. Ja, etenkin tulevalle vauvalle aivan upeaa! Eikö sinullakin ole tukea miehestäsi myös isovanhemmuudessa?

Odota vain rauhassa lapsenlastasi (miten pitkään vielä on odotusta?). Anna kaikenlaisten tunteiden tulla ja TUNNE ne; onkohan niissä jotain sellaisia, mitkä juontavat juurensa/alkunsa jostain omasta taustastasi? Minulla ainakin osa voimakkaista tunteista tulee jostain lapsuudesta/nuoruudesta, jolloin en ole osannut tai voinut tuntea tunteitani. Sitten jokin 'nykyjuttu' saa tunteen esiin ja on hyvä tuntea myös niitä vanhoja juttuja (aina en tiedä, mitä ne ovat tarkalleen, mutta joskus saan selkeän 'olon' siitä, mitä ne ovat olleet). Sillä tavalla jotenkin 'voimaudun', saan taakkaa pois sisältäni.

Älä vaadi itseltäsi liikaa ('Minunhan äitinä pitäisi olla vahvana tukena tyttärelleni?!!'). Jos koet tai jopa tiedät, ettet jaksa olla 'vahvana tukena', saat olla vähemmän. Nuoret ovat aika vahvoja, vauvat pääasiassa antavat enemmän kuin ottavat, ja kuten kirjoitat, tyttärelläsi on tukijoukkoja. Silloinhan sinä saat olla sellainen isoäiti kuin jaksat ja pystyt olemaan, eikö vain.

Olet varmaankin pettynyt siihen, että tyttärelläsi ei ole miestä tukena, ettei ensin tullutkaan häitä ja sitten vasta lapsenlasta, tai mistä sitten oletkin pettynyt ja surullinen ja jopa onneton. Ne tunteet ovat osa sinua, saat tuntea niitä ja ne ovat totta.

Minkä ikäinen olit itse, kun tyttäresi syntyi? Liittyikö siihen jotain 'ikävää'?? Anteeksi, jos kysyn tosi tyhmiä...

Se mitä kerrot lapsenlapsesi isästä saa ajattelemaan, että tyttärelläsi on asiat paremmin ilman häntä. Millainen isä haluaa tappaa lapsensa? Tosin, jos hänkin on yhtä nuori kuin tyttäresi, vastuu lapsesta varmasti kauhistuttaa. Oletko voinut puhua tästä asiasta tyttäresi kanssa? Onhan hänkin varmasti tosi pettynyt poikaystäväänsä ja tämän reaktioon lapsesta. Hienoa kuitenkin, että tyttäresi on 'niin vahva ja terve', että haluaa lapsen! Lapsi on todellakin lahja.🙂👍

On hienoa että edes välillä olet onnellinen isoäitiydestäsi!🙂👍 Valvotko paljonkin öisin tätä asiaa pohtien? Onko sinulla unilääkkeitä, jotka voisivat auttaa nukkumaan koko yön? Aamuyön heräämiset stressiin tai nukahtamisvaikeudet varmasti pahentavat tilannettasi. Minua auttaa imovane-nukahtamislääke (puolikaskin riittää).

Kyllä tyttäresi varmasti tulee pärjäämään äitinä, vaikka onkin yksin lapsen kanssa. Käyhän hän neuvolassa ja tutustuu kenties muihinkin yksinodottajiin? Netissäkin varmasti on eri yhteystietoja. -Äitiyden myötä elämä kyllä muuttuu täysin, mutta ei se tarkoita että huonompaan, vai mitä? Tyttäresi tukijoukot auttavat häntä selviytymään, eikö niin? Hänen pitää vaan tietää jaksamisensa rajat ja pyytää apua ajoissa, ajattelisin. Varmasti tekin isovanhempina voitte sanoa, milloin olette valmiit ja halukkaat hoitamaan vauvaa niin että tyttäresi saa 'omaa aikaa' ilman vauvaa (lenkille, ulos, harrastuksiin, tms. menoon).

Onneksi vauva ensin nukkuu paljon, ja kasvaakin 'suht hitaasti', joten teillä kaikilla on aikaa totutella uuteen tilanteeseen ja muutokseen. -Tyttäresi on oikeastaan paremmin totuttautunut selviämään lapsen kanssa yksin, kuin 'onnellisesti naimisiin mennyt', jonka mies sitten lapsen synnyttyä hylkääkin vaikka toisen naisen takia. Silloin ei todellakaan ole suunnitellut yksinhuoltajuutta ja siihen joutuu täysin vastoin omaa tahtoaan.

En usko mielenterveysongelmien haittaavan isovanhemmuutta ainakaan lapsen 'suunnalta'; pieni lapsi on tosi vähään tyytyväinen ja isovanhempi on lapselle aina valtavan tärkeä ihan 'itsestään'/itsenään. Millainen sinun mielestäsi pitäisi olla ollaksesi hyvä isoäiti?? Älä tässäkään vaadi itseltäsi mitään enempää kuin, mitä olet ja jaksat. Isoäitejähän on vaikka minkälaisia. Jos aiot viettää aikaa lapsenlapsesi kanssa, olla tämän elämässä jollain lailla, se riittää. Saatathan jopa itsekin saada voimia ja jaksamista vauvan kanssa olosta, joten ehkä turha pelätä sellaista, mikä ei välttämättä edes toteudu. Jokin aika sitten kuulin, miten moni meistä pelkää sellaista, mitä ei koskaan tulekaan.. Joskus olen pelkoihin saanut ohjeen: mieti mitä pahimmillaan voisi tapahtua ja sitten kysy itseltäsi 'entä sitten?' niin pitkälle kuin mielikuvituksesi menee.

Varmaan sitäkään ei teidän tarvitse murehtia, jos lapsen isän vanhemmat eivät halua olla tekemisissä vauvan kanssa. Sehän on heidän asiansa. Näin ulkopuolisena ajattelen, että he siinä jäävät paitsi jostain hyvin tärkeästä, mutta kuitenkin heillä on oikeus tehdä niin. Etenkin jos heidän poikansa ei ota mitään vastuuta, voisi ajatella että heidänkin on vaikea 'tulla kuvioon mukaan'.

Tunnut mielestäni kaikenkaikkiaan ottavan tyttäresi raskauden hyvin. Haluat tukea häntä, haluat olla hyvä isoäiti, jne. Se riittää. Onnea sinulle ja lähimmillesi! Kirjoittele ihmeessä lisää tuntojasi täällä, jos se sinua auttaa.🙂👍