Äitisuhde

Äitisuhde

Käyttäjä Nimetön aloittanut aikaan 16.02.2019 klo 23:30 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä kirjoittanut 16.02.2019 klo 23:30

Hei! Tätä ei voi muuallakaan kysyä, joten teen sen täällä. Minun äitini kuoli, kun olin varhaisteini. Siitä asti olen tietoisesti ja tiedostamatta etsinyt ”äidin korvaajaa”. Nyt olen jo täysi-ikäinen ja silti minulla on koko ajan sellainen olo tietystä vanhemmasta ihmisestä, kuin hän olisi sellainen.

Kysymys kuuluu. Saako nuorena aikuisena tarvita äitiä vai onko se jo sairasta? 😯🗯️

Käyttäjä tähtitalvikki kirjoittanut 17.02.2019 klo 16:57

Jos tunnet tai tapaat vamhemman ihmisen, jonka kanssa synkkaa, niin kannattaa ryhtyä juttelemaan ja avautuakin. Häneltä voi saada monenlaisia vinkkejä elämään. Samanlaista "opastusta" ei välttämättä saa nuorilta.

Ei ole sairasta kaivata ja tarvita täysi-ikäisenä äitiä. Joillakin on ollut niin vajavainen äiti, että hekin kaipaavat keskusteluja vanhemman henkilön kanssa.

Tällaista "äidin korviketta" ei mielestäni tarvitse nimittää äidiksi. Hän voi yksinkertaisesti olla ystävä. Hyvien ystävien kesken jutellaan monenlaisista asioista ja jutustelun avulla voi kehittyä.