käykö täällä ees ketään
En halua puhua kenellekkää, kavereille oon kertonu aiemmin vähän mut en haluu kuormittaa ja huomestuttaa niitä mun ongelmilla, äitille en pysty kertomaan, terapiat tms on täyttä kuraa eikä auta.
Mulla ei oo minkäänlaista tulevaisuuden halua, en oo pystyny käymään lukiossa moneen kuukauteen masennuksen takia ja mikään muukaan koulutus ei kiinnosta, eikä työt. Ei mitään syytä nousta ylös aamuisin.
Voin sanoo et mul ei oo mitään syytä elää, kaikki aina sanoo et no onpas sulla on kavereita ja perhe, mut loppujen lopuks mikä syy ne on? Pitäiskö sitä elää koko elämä maaten vaan sängyssä vaan koska aa mulla on äiti? Ei siinä, rakastan häntä tms mut ei se tuo elämälle mitään tavoitteita tai iloa tai mitään.
En tiiä mitä tässä pitäs tehä sit, emmä haluu tappaa itteeni, mut toivon aina silti et en heräis aamulla. 🌻🙂🌻
Heippa, kyllä täällä käy väkeä ainakin lukemassa ja Nettisaappaan väki yrittää myös kommentoida ja vastata.
Kerroit, ettei sinulla ole oikein luottoa siihen, että kaverisi jaksaisivat kuunnella huoliasi. Luota siihen, että vastavuoroisuus kannattaa. Yhtälailla sinä olet heitä varten. Eikö?
Millaisia kokemuksia sinulla on terapiasta? kerroit, että ne ovat mielestäsi pelkkää kuraa. Mihin tämä mielipiteesi perustuu? kerroit myös, että olet masentunut. Onko sinulla todettu masennusdiagnoosi tai oletko jossakin hoidon piirissä sen suhteen? Olisi tärkeää, että hakeutuisit terveydenhuollon piiriin ja saisit tarvittavaa apua sen kautta.
Äitisi tuntuu olevan sinulle tärkeä. Voisitko kuitenkin ajatella sen olevan mahdollista, että puhuisit hänen kanssaan ahdistuksestasi ja sen syistä. Hänen kanssaan voisitte hakea sopivaa apua.
Älä luovuta, elämä kantaa, älä jää yksin asian kanssa.
Nettisaapas, Henna /Helsinki