Ujouden haitat

Ujouden haitat

Käyttäjä pegaso aloittanut aikaan 17.01.2005 klo 18:57 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä pegaso kirjoittanut 17.01.2005 klo 18:57

Olen ollut ujo ja hiljainen pienestä asti ja saanutkin siitä kuulla sukulaisilta, luokkatovereilta ja milloin missäkin. Se on ollut kuin syntiä ihmisille, että olen ollut arka. Nyt, kohta kaksikymppisenä nuorena naisena se vaivaa vieläkin. Se vaivaa sosiaalissa tilanteissa, kuten jos pitäisi soittaa johonkin. Oma äitini tilaa vieläkin minulle mm. hammaslääkäriajan! 🙄 Pystyn kyllä soittamaan jos on ihan pakko, kuten työnhaussa. Mutta helppoa se ei missään nimessä ole…

Ujous vaivaa myös ihmissuhteissa. 😭 Olen tavannut unelmieni miehen josta pidän valtavasti, ja hänkin minusta. Haittana on vain molempien arkuus ja hiljaisia kun molemmat ollaan niin ei oikein löydy puhumisen aiheitakaan. 😳 Mitä okein voisin tehdä tälle asialle? 😯🗯️ En voi vain antaa asian olla ja antaa elämäni tilaisuuden mennä ohitse!

Lisäksi tämä mies (tai no poikahan hän vielä on) on vasta 16! Hän on kyllä vanhemman oloinen! Tämä ikäero ei ainakaan helpota tilannetta 😟 Kesästä asti olemme tekstailleet, tai no aika harvoin kun ei uskalleta, ja muutaman kerran hän on tullutkin luokseni iltaa istumaan. Mutta hiljaista on ollut. Ja kiusallista kun haluaisi kertoa ummet ja lammet kaikesta ja varsinkin kuinka paljon toisesta tykkää! Minusta tuntuu että hajoan täysin tämän takia 😭

Ystäviäkään minulla ei ole, enkä kyllä niitä tarvitsekaan vaikka se kuulostaakin oudolta. Perheeni on minulle rakas. Olen suurimman osan ajasta kotona 😠 Haluaisin mennä ja nauttia elämästä mutta kun en uskalla! Ja enemmän kuin mitään muuta haluaisin olla tämän pojan kanssa yhdessä ja pitää hauskaa, jutella, käydä kaikissa paikoissa… 😟 Mitäköhän mun pitäisi tehdä?

Käyttäjä aavaton kirjoittanut 18.01.2005 klo 14:07

Heips ollaan muuten kirjoitettu täällä samoista ongelmista tuolla otsikossa ”huonot sos. taidot”. Käy lukemassa, niin huomaat, että meitä on aika paljon.
Minulle esim. anoppi tekee kaiken mitä pitää puhelimella hoitaa. Pidän häntä vähän kuin sihteerinäni. Itse, jos pitäisi hoitaa niin jäisi hoitamatta.

Miesasiohin voisin sen verran vastata, että olkaa hiljaa, jos ei ole sanoja. Pitäkää kädestä kiinni, kai toinen uskaltaa sen verran sanoa, että sovitte vaikka elokuviin menosta tai teette vaan jotain mikä kumpaakin kiinnostaa. Ei kannata sohvalla vaan istua, jos siitä tulee kiusallinen olo.
Sitten, jos teillä on tosirakkautta ja jatkatte vaikka yhteen asumiseen saakka, niin voin taata, että myös ujot ja hiljaiset löytävät sanoja.

Käyttäjä Urpo kirjoittanut 18.01.2005 klo 17:29

Ujoudesta on äskettäin ilmestynyt kirja http://www.wsoy.fi/index.jsp?c=product&cat=tietokirjat&isbn=951-0-28447-5 . En ole lukenut. Näin kirjoittajan televisiossa, vaikutti sympaattiselta.

Urpo

Käyttäjä pegaso kirjoittanut 20.01.2005 klo 18:49

Kiitos vinkeistä.

Mua masentaakin ☹️ Mä en ole just nyt missään koulussa enkä töissä ja päivät menee kuin "hukkaan" kotona. Ja aina kun ajattelen tätä poikaa, mietin mitä menetän jos tästä ei tule mitään... En oikein tiedä mihin tätä asiaa purkaisin, ajattelin nyt tännekin kirjoittaa. Se vain vaivaa minua kauhean paljon, ja masentaa niin että nukkuisin vain vaikka koko päivän 😭

Olisin päässyt lehtiä jakamaan mutta se vain masentaisi ja stressaisi lisää. Olisi kuitenkin kiva käydä jossain säännöllisesti, vaikka töissä. Ensi syksynä menen erääseen kouluun tällä paikkakunnalla, mutta siihenkin on hirveästi aikaa! Ja enhän minä kuitenkaan töissä uskaltaisi olla 😟 Tai ehkä uskaltaisin jossain yksin tehdä jotain mutta sellaista työtä on vaikea saada.

Käyttäjä Rusakko kirjoittanut 21.01.2005 klo 11:15

Minäkin olen ujo ja nykyinen avopuolisoni samoin. Tapasimme netissä ja siellä tutustuimme helposti, mutta todellisissa tapaamisissa oli vaikeaa. Puoli vuotta tapailimme toisiamme aina välillä, mutta emme puhuneet juuri mitään. Netissä sitten analysoimme näitä tapaamisia aina jälkikäteen. Jos ette halua jutella esimerkiksi chatissa, niin yrittäkää vaikka lähettää aluksi tiheämpään niitä tekstiviestejä. Oletteko puhuneet tai kirjoittaneet siitä, kuinka vaikeaa on puhua? Minusta se on loistava keskustelunaihe hiljaisille ihmisille 🙂 Siitä kummallakin pitäisi ainakin olla sanottavaa, mutta toisaalta samalla saa toisen vähän ymmärtämään itseään. Että miksi on niin vaikea puhua, vaikka haluaisi. Minusta on tavallaan hyvä, että molemmat ovat hiljaisia, koska silloin kumpikin ymmärtää ettei toinen ole hhiljaa, koska ei viihdy tms. Aavaton jo sanoikin, ettei sohvalla istuminen ole ehkä paras vaihtoehto tutustua. Elokuviin ei ehkä kannata mennä, mutta esimerkiksi kävelyllä, ja parhaassa tapauksessa vastaan tulee asioita, joista voi sanoa jotain. Tai sitten vaan totuttelette olemaan hiljaa ydessä. Sitten kun se ei enää tunnu kiusalliselta (siihen voi mennä aikaa, mutta mitä luultavammin se tulee tapahtumaan), on helpompaa alkaa puhua jotain.

Käyttäjä aww kirjoittanut 24.01.2005 klo 20:43

Oikeasti, olen yllättynyt siitä, kuinka paljon meitä hiljaisia ja ujoja ihmisiä onkaan.. 😮

Mullakin on kauheita ongelmia esim. koulussa (käyn 10 luokkaa) kun opettaja kysyy jotain, sillä menen aivan lukkoon kun tiedän ihmisten kuuntelevan vastaustani.
Yleensä huonot numerot koulussakin johtunevat siitä, etten yksinkertaisesti uskalla puhua mitään. En viitata, en vastata, en esittää esitelmiä, enpä mitään muutakaan.

Kavereiden (jos niitä nyt kavereiksi voi kutsua) seurassa
saatan olla hieman äänekkäämpi, mutta yksin en voi minnekkään mennä, en avata suutani missään.
Hävettää ihan pelkkä bussilipun ostokin yksin matkustettaessa.. 😞

Entäs sitten poikaystäväpuoli? No, enpä ole sellaistakaan saanut vielä, en vain uskalla tutustua paremmin keneenkään, en vaikka haluaisinkin. (olen kyllä tavallaan seurustellut, mutta suhteet ovat ainakin tähänmennessä kariutuneet siihen etten edes uskalla suudella) 🙄
Eikai tämänikäisillä pojilla ole tarpeeksi kärsivällisyyttä..

Entäs sitten ne "kaverit"? No, suurin osa on sellaisia viittoja joiden taakse piiloudun, siis että en tunne heitä kovinkaan hyvin, liikun vaan mukana mutten useimmiten edes puhu mitään. Moni näistäkin ihmisistä luulee minua kovinkin kokeneeksi, luulevat että olen seurustellut usein ym. Mutten edes sitä uskalla oikaista, tuntuu kuin se olisi edes jonkinlainen turva. 🤔

Saikohan tästäkään mitään selvää.. 😳 toivotaan 😉

Käyttäjä pegaso kirjoittanut 25.01.2005 klo 18:52

Elämä hymyilee taas hiukan pitkästä aikaa 🙂👍 Pääsin ihanaan kouluun joka kestää toukokuun loppuun asti 😋 Ja sieltä sain heti yhden kaverin jonka jo tunnen entuudestaankin vähäsen.

Muutenkin tuntuu, että olisin pääsemässä pikku hiljaa (edes vähän) ujoudestani. Olen ottanut siitä itselleni todellisen "projektin", ja teen kaikkeni että tottuisin puhumaan toisten ihmisten kanssa. Luulen, että paras keino päästä ujoudesta on juuri yrittää olla enemmän ihmisten kanssa ja yrittää puhua heille jotain, ihan tavallisista asioista vaikka se ei tietenkään helppoa olekaan. Mutta alussa aina kaikki on hankalaa!

Ja mitä näihin miesasioihin tulee... 😋 Näin eilen tämän ihastukseni kun olin ulkoiluttamassa koiraani, ja voi itku, en kehdannut edes moikata häntä 😟 Jälkeenpäin kyllä kadutti kovasti. Kun en edes kunnolla katsonut päin... Tuntuu naurettavalta! Mutta kaikki on vielä mahdollista, enhän minä varmasti masennu! 😉 En! Ja odottakaas kun tulee kevät ja kukat puhkeaa kukkaan ja aurinko paistaa 😀

Mutta olen alkanut ajattelemaan, että mitä minä siinä menetän, jos nyt sanon jotakin jollekin ihmiselle. Ei ne varmasti pidä SITÄ huonompana asiana kuin SITÄ, jos on puhumatta mitään. Ja minähän en ole huonompi kuin muutkaan, enkä varmasti alistu ujouden edessä. Niin olen päättänyt ja hyvältä tuntuu 🙂🌻

Käyttäjä klara kirjoittanut 01.02.2005 klo 14:08

Pegaso, Rusakko ja Aww!

Kiitos kirjoituksistanne. Minä en ole koskaan tuntenut ketään ujoa ja ujous on minulle varsin vieras juttu. Oli mukava, että olette kirjottaneet aiheesta. Minä olen kai aika puhelias ja sosiaalinen. Semmoisia ovat olleet myös ystäväni. Vasta nyt aikuisena olen tajunnut, että hiljaisempien ihmisten joukossa on todella mukavia, mielenkiintoisia, älykkäitä, persoonallisia, hauskoja ja muutenkin hyvin tärkeitä ihmisiä! Olen huomannut, että ujommat ihmiset ovat usein tosi hyviä kuuntelijoita. Minua sitä paitsi ärsyttää liian puheliaat ihmiset, jotka eivät osaa milloinkaan olla hiljaa. Toivottavasti voitte myös olla tyytyväisiä ujouden hyviin puoliin ja löydätte oikeita ihmisiä sekä juttuja elämäänne.

Pegaso: En tiedä tuleeko tämä liian myöhään, mutta mietin ettetkö voisi tekstata pojalle ja kertoa, mikset moikannut..?

Urpo: Kiitos kirjavinkistä 🙂