Eroamassa ja rikki.
Hei!
Olen keskellä eroa ja etsin vertaistukea kestääkseni tämän. Ero on on ollut ilmassa jo pitkään, mutta lopullinen päätös on tuntunut silti yllättävän musertavalta. Selvisi myös, että mieheni oli hoitanut omaa tyytymättömyyttään sivusuhteella työkaverinsa kanssa. Se satuttaa eniten. Ihmettelin, miksi hän muuttui niin kylmäksi ja kuin robotiksi kotona, kännykkä kulki mukana ja hän katsoi minua usein halveksiva ilme kasvoillaan. Yritin saada häntä pariterapiaan suhteen aikana monta kertaa, mutta hän ei halunnut. Ei tullut itsekään mentyä, olisi pitänyt. Nyt on aivan järkyttävä olo ja välillä tulee tunne, että hajoan kokonaan. Eilen ajoin töihin ja mietin, että jos ajaisin vain päin kalliota ja ei tarvitsisi tuntea näitä kamalia tunteita. Miksi en ajoissa alkanut korjaamaan suhdetta, miksi mies ei vain sitten olisi aiemmin sanonut ettei enää rakasta, ei olisi pettänyt kuitenkaan. Meillä on lapsiakin, joille kertominen tuntuu jo nyt musertavalta.
Ensin menin jotenkin turraksi ja ajattelin, että hoidan tämän tyylikkäästi ilman mitään draamaa ja menen elämässä eteenpäin. Kun tunteet alkoivat tulla, en enää olekaan pystynyt. Lasten edessä olemme tavallisesti, emme tosin puhu toisillemme mitään. Kyllähän lapset varmasti jo tajuavat, että kaikki ei ole kunnossa. Ajattelin, etten ota mitään yhteyttä tähän toiseen naiseen. Otin kuitenkin. Olisi pitänyt vain antaa olla. Syyllinen olo nyt siitäkin. Ja oudosti säälittää mieskin, kun tällä naisella on jo uusi mies kierroksessa. Tai mistä sen tietää, mikä on totta.
Öisin tuntuu, että saan sydänkohtauksen. Vatsassa on möykky, jota en saa pois. Pelkään, että sekoan kohta kokonaan näiden tunteiden kanssa.
Voiko joku kiltti kertoa, että tästä selviää ja nämä tunteet loppuvat. Ja onko joku muukin tässä samassa painajaisessa tällä hetkellä? En pysty noita hymiöitäkään mitään tähän laittamaan, kun nekin tuntuu niin teennäisiltä.
Hei, minunkin mies jätti minut lapaen ollessa 3 kk koska oli synnytyksen jälkeinen masennus. Ei olisi koskaan pitänyt kertoa kenellekkään ulkopuoliselle asioista koska eronkautta lapsi meni loppujen lopuksi isälleen eli vietiin minulta. Ja erosta on jo vuosi aikaa eikä tilanne ole muuttunut mihinkään. Eikä muutu enää. Välillä en edes saa nähdä lastani koska ero oli liian raskas minulle. Lapsen isä ei ikinä suostunut puhumaan ero kunnolla. Vain jotain viestejä laittoi. Ota lapset ja lähde pois. Hanki äkkiä uusi elämä äläkä kerro kenellekkään miltä oikeasti tuntuu.
Heippa,
Minulla ihan sama tarina. Jätetty kaksi kertaa saman miehen toimesta ja tämä oli nyt vika. Sanoisin, että ole vain tyytyväinen. Pettäjä on aina pettäjä.
Ei siihen mikään auta. Aika, mielialalääkkeet ja terapia. Älä vaan ota sitä takaisin vaikka anelisi. Menee pieleen uudestaankin. Ja meitä on monta.
Elän samanlaista painajaista parhaillaan. Ainoa ero on se että miehellä ei todennäköisesti ole toista naista. Varma en voi olla. Mieheni on ollut jo viikkokausia puhumaton. Olen kysynyt haluaako erota, en saa mitään vastausta. Olen hänelle kuin ilmaa. Tekee kaikkensa vältelläksedn kohtaamisia kanssani. Tuntuu etten jaksa enää. Kirjoitin jopa hänelle kirjeen kun aina neuvotaan et vois kirjoittaa tuntemuksistaan jos puhuminen ei onnistu. Kun kysyin lukiko sen, vastaus oli vain ettei aio ruveta kanssani kirjeenvaihtoon. Tuntuu etten pysty enää hengittämään omassa kodissani. Ahdistaa kamalasti ja pitäisi päästä pois. Mutta meilläkin on lapsia joten ei tästä niin vaan lähdetä. Ja kun mies ei puhu, ei voida mistään mitään sopiakaan. Pariterapiaa olen myös ehdottanut muttei sinne lähde. En todellakaan tiedä mitä tehdä. Epäilen että miehelläni on työuupumusta tai jotain mutta kun ei lääkäriin mene. Kauheeta tässä on sekin kun ei ole itsellä sellaisia läheisiä ystäviä/sukua joihin voisi tukeutua. Yritetäänkö tukea toisiamme?
Hei Mallu74!
Olen pahoillani puolestasi. Toivottavasti saat jonkin selvyyden tilanteeseen, vaikka sitten ikävänkin. Epätietoisuus on kaikkein pahinta. Meillä tuo puhumattomuus ja välttely johtui toisesta naisesta. Nyt mies syyttää asian paljastuttua minua siitä, että näin kävi. Onhan syytä minussakin, mutta kohtuuttomalta tuntuu. Ei tehnyt hänkään suhteemme korjaamisen eteen mitään, paitsi etsi ihailua ja seksiä muualta. Vaikeaa on tehdä korjausliikettä parisuhteessa, jossa toinen on kylmä ja tunteettoman oloinen. Eihän sellaista uskalla edes lähestyä.
Olen edelleen rikki. Vähän helpottanut, kun on saanut jakaa asiaa ja ystävien tukea. Tulevaisuus pelottaa ja se, miten lapset tulevat kestämään tulevan eron.
Ei tämä ainakaan pahemmaksi voi mennä, pohja on nyt ja tässä.
Koita Mallu kestää. Pystyisitkö jotenkin selvittämään, onko kyseessä toinen nainen? Tai mikä syy sitten onkaan.
Täällä ollaan, jos kaipaat vertaistukea. Jo asiasta kirjoittaminen ja puhuminen auttaa siitä vähän etääntymään.
Hei Karoliina7! Kiva kuulla että olosi on vähän helpottunut. Se kyllä monesti auttaa kun saa jakaa asiaa. Mua harmittaa kyllä tosi paljon jos tän meidän jutun lopputulema on ero. Jollakin tavalla kuitenkin rakastan miestä edelleen ja haluaisin vaan saada asiat kuntoon. Mut ei sitä kauheesti yksin pysty jos toinen ei tule edes yhtään vastaan. Ja se on just noin kun sanoit et kylmästi ja välinpitämättömästi käyttäytyvää ei uskalla edes lähestyä. En kyllä yhtään tiedä mitä miehen päässä liikkuu. Ajattelin taas yrittää keskustelua virittää. Tuntuu vaan et vaatii hirveesti rohkeutta kun tilanne ajautunut näin pahaksi ja pelkään onko taaskin vastassa vain puhumattomuus tai joku tyly vastaus. Sitä kun en välttämättä enää kestä. Tekö olitte jo päättäneet erota? Asutte ilmeisesti kuitenkin vielä yhdessä? Mä en haluaisi ero ratkaisua tehdä näin kriisiytyneessä tilanteessa vaan toivoisin että ensin päästäisiin johonkin keskusteluyhteyteen jotta voitaisiin järkevästi asiaa miettiä. Toinen puoli kuitenkin on se että haluaisin kovasti tästä epätietoisuudesta pois ja saada pian oman kodin jossa alkaa rakentaa elämää pikkuhiljaa uudelleen. Tunteet on niin ristiriitaiset et välillä tuntuu et sekoan ja ihan on samanlaista fyysistäkin tuntemusta mistä säkin kerroit. Välillä mietin et parempi olis kun mies huutais ja iskisi nyrkillä. Tää jäätävä hiljaisuus on jotain aivan järkkyä ja melkein suututtaa kun kaikissa parisuhdeoppaissa kehotetaan puhumaan. Milläs puhut jos vastapuolelta ei mitään vastakaikua saa. Mutta voimia meille. Se on juuri näin et nyt ollaan pohjalla ja tie on vaan ylöspäin. Yritän ajatella et sikäli asiat on kuitenkin hyvin et on terveet lapset. Se et lapselle tapahtuisi jotain ikävää olis vielä monin verroin kamalampi tilanne. Kirjoittelehan taas kuulumisiasi, miten jakselet ja miten asiat edenneet.
Hei Mallu74! Voimia myös teille aiemmin vastaneille! Olen pahoillani puolestanne!
Tuo jääkylmyys ja puhumattomuus oli juuri noin järkyttävää, kuin kuvailit. Tuntui, kuin jotain itsestäsi olisi jäätynyt siinä lähellä ja särkynyt. Valitettavasti joudumme vielä hetken asumaan yhdessä. Tämä on kauheaa, mutta muuta ratkaisua ei nähtävästi ole. Miehen syrjähypylläkin on uusi mies jo kierroksessa ja jotenkin järkyttävää huomata, ettei mies näytä surevan ollenkaan meidän eroamme, vaan eroa tästä syrjähyppynaisestaan! Mieheni oli hänelle nähtävästi keino selvitä omasta erostaan. Tai miehiä taisi olla hänellä monta samaan aikaan. Sitä oma mieheni ei tainnut tietää, kuin vasta nyt. Tällä hetkellä elämä tuntuu kimurantimmalta kuin aiheesta tehdyt kirjat, elokuvat, sarjat, näytelmät, runot jne...
Yöllä tuli yhtäkkiä oivallus, etten lopulta sure suhteemme loppua niin paljon, kuin sitä, mitä siitä haaveilin, ikäänkuin surisinkin haavetta hyvästä parisuhteesta, sekavaa, mutta ymmärsitkö? Eikö elämä ilman valehtelevaa, jääkylmää miestä ole lopulta lastenkin kannalta parempi, kuin tämä! Silti rintaa puristaa edelleen ja olo on sumea. Täytyy kokoajan varoa, ettei joudu kuulemaan radiosta aihetta liippaavia lauluja, tai niitä lauluja, jotka olivat meille hyvinä aikoina tärkeitä. Olihan niitäkin, mutta aikaa niistä on...
Toivon Mallu74, että saisit pian selvyyden, mistä kylmyys johtuu. Ei sinun tarvitse sellaista kohtelua sietää! Olet arvokas! 🙂🌻
Hei taas! Kuulostaa kyllä tuo sinun tilanne siltä että loppupeleissä ero on varmastikin hyvä ratkaisu. Jos mies ei edes yhtään katumusta osoita syrjähypystään ja vaan suree sen päättymistä niin kertoo kyllä jotain hänestä. Olet ansainnut parempaa. Hankala tilanne tietty tuo vaihe kun pitää vielä saman katon alla olla. Uskon että tilanne helpottuu kun ette enää asu yhdessä. Toki pitkä tie on varmaan se suru mikä suhteen päättymisestä seuraa mutta silloin ei ainakaan tarvitse kestää miehen kylmyyttä. Kannattaa varmaan hakea myös keskustelutukea esim. perheneuvolasta. Täällä omalla paikkakunnallani on joku erokahvilakin. Sellainen varmaan kiva paikka saada vertaistukea.
Oma tilanteeni on ennallaan. Mies tuli taas eilen vasta 21 jälkeen kotiin väsyneen ja kiukkuisen oloisena. En uskaltanut mitään keskustelua yrittää. Katsotaan miten tämä päivä menee... Mä inhoan jo itseänikin kun hyväksyn toiselta tällaisen käytöksen. Pitäisi olla rohkeutta sanoa suorat sanat mutta pelkään että tilanne menee siten vaan huonommaksi. Mieheni on aina ollut äärettömän huono ottamaan mitään kritiikkiä vastaan. Joskus mietin et onko hänellä vähän narsistisia piirteitä. Hänessä on kaksi täysin vastakkaista puolta ja olen välillä myös pohtinut voiko olla jotain kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön viittaavaa kun mielialat tuppaa vaiheittain menemään ja nyt on sitten tämä vaihe ollut jo kuukauden verran. Ei siis ole eka kerta kun tässä jamassa ollaan. Normaalia hänen käytös ei missään tapauksessa ole. Se tekee tilanteesta jotenkin vielä hankalamman kun en tiedä onko taustalla ehkä jokin psyykkinen sairaus. Mutta kiitos tuestasi. Kiva kun saa jakaa asiaa.
Moi. Tässä lueskelin noi teidän viestit ja olen tietysti pahoillani teidön puolesta. Yritän olla kirjoittamatta pitkästi, koska ei ole sellaiseen tarve saati alkaa tähän purkamaan omaa mennyttä parisuhdetta. Olen siis mies, ja olen ollut tuollainen mies entiselle avopuolisolle kuin teidän miehet teille eli tunnekylmä ja välinpitämätön. Pettämistä meillä ei toki ollut, tosin olen varma vain omasta puolestani.
Olin paskaa kumppanilleni, en ymmärtänyt saati osannut tehdä sille mitään parisuhteen aikana. Hän lähti sen takia ja se peli oli sitä myöten menetetty, koska hänen rakkaus kuoli. Minä ymmärsin vasta kun oli liian myöhäistä. Olin elänyt jossain horroksessa, rakastin naistani ja näytin sen väärillä tavoilla. Kadun kaikkea. Toisaalta naiseni ei osannut pistää rajoja ja sanoa asioista ajoissa, että jos se ja tämä ei muutu niin hän lähtee tai pitää keksiä muuta.
Eli siis mun neuvo tulenarkaan tilanteeseen on vain sen keskustelun aloittaminen. Jos siitä alkaa riita niin sitten alkaa, olettepa ainakin aloittaneet keskustelun oli sitten lopputulema mikä tahansa. Ei tarvi sitten jossitella myöhemmin. Jos olet aloittanut aiemmin keskustelut aina tietyllä tavalla niin tee se tällä kertaa eri tavalla. Silloin toinen osapuoli joutuu uuteen tilanteeseen, ajattelemaan ja suhtautumaan siihen uudella tavalla.
Minä en voi enää entisen rakkaan kumppanini kanssa asioita korjata vaikka haluaisin, mutta jos te voitte niin tehkää se mitä on tehtävissä. Jos haluatte vielä yrittää yhdessä sitten korjata asioita niin kysykää toisiltanne, että "rakastatko vielä minua?" Jos molempien vastaus on "kyllä" niin toivoa on paremmasta. Parisuhdeterauttini kertoi myös, että pariskuntien väleistä kertoo paljon voivatko he katsoa toisiaan silmiin. Jos ei niin tiet yleensä johtaa erilleen.
Tsempit teille.
Erosta selviää. Aikaa se ottaa mutta kyllä siitä selviää.
Mies laittoi eropaperit vetämään 3,5 kuukautta sitten. Elämäni pisimmät kuukaudet joista en muista juuri mitään. Ensimmäinen kuukausi oli aivan tuskaa, varsinkin kun en edelleenkään uskaltanut päästää miehestäni irti, vaan roikuin hänessä "ystävänä". Minullakin kävi mielessä, että entä jos vain päästäisi auton ratista irti tai laittaisi uunin pellit liian aikaisin kiinni.
Onneksi sen kuukauden jälkeen tajusin, että jotakin on tehtävä. Aloin käymään viikottain psykologin juttusilla. Psykiatrillakin kävin ja sain häneltä nukahtamiseen lääkettä. Vaikka käytän sitä vain 1-2 kertaa viikossa, auttaa se mielialaan huomattavasti kun ei ole koko ajan väsynyt. Sitten sovittiin selkeät säännöt exän kanssa. Emme näe, viestejäkin lähetän vain pakollisista asioista ja vain jos kysyn jotakin, hän saa lähettää viestejä minulle. Tämä on auttanut valtavasti, kun emme ole enää tekemisissä.
Nyt alkaa tuntumaan siltä, että tästä voi selvitä. Tiedän että olen vasta alkutaipaleella, mutta olen päättänyt että tässä minulla on tilaisuus. Tilaisuus oppia tuntemaan itseni, saada omaa aikaa harrastaa ja saada uusia ystäviä. Mahdollisuus kasvaa ihmisenä ja pystyä seisomaan omilla jaloillani. Mutta tukea siinä tarvitsee: kirjoita tänne, puhu ammattiauttajille ja ystäville, lue kirjallisuutta. Varsinkin tuo lukeminen auttaa minulle, kun ymmärtää että tämän saman on kokenut moni muukin ja pyörittänyt näitä samoja ajatuksia: en ole näiden hullujen ajatuksien kanssa yksin 😀
Hei! Olipas kiva saada miesnäkökulmaakin asiaan. Hienoa että olet noin hyvin tiedostanut ja uskallat myöntää että olet käyttäytynyt ikävästi puolisoasi kohtaan. Toivon että oman miehenikin silmät avautuvat. Tokihan parisuhteessa on aina kaksi ja varmasti itsekin olisin voinut monessa asiassa fiksummin toimia vuosien varrella. Musta tuntuu että olen tästä tilanteesta jo niin traumatisoitunut että ammattiapu alkaa olla ainoa vaihtoehto jos meinataan vielä saada suhde kuntoon. Ehkä pitää vaan varata aika pariterapiaan ja antaa pallo sit miehelle et lähtee mukaan tai ei lähde.
Tsemppiä kaikille joilla näin surullinen tilanne! Täällä kanssa kärsivä nainen pohtii, koska pitää muuttaa pois miehensä luota. Lapset on jo isoja. Me olemme pariterapian käyneet. Mutta pelkäsin suhteessamme olevan henkistä väkivaltaa, joten terapia lopetettiin. Kaiken lisäksi minä olen palannut mieheni luokse monta kertaa. Siinä ei ole ollut järkeä, koska vointini menee heti huonoksi, kun palaan. Jos puoliso sanoo rakastavansa, se ei vielä ole merkki hyvästä asiasta. Mutta jos puoliso ei estä ostamasta lapsille vaatteita ja ruokaa eikä ole jatkuvasti kylmä ja arvaamaton, toivoa voi olla. Itsekään en ole ollut mikään pulmunen. Ja jos toinen koko ajan härnää tai varsinkin yrittää saada toista suuttumaan jatkuvasti, se on varma, että toinen suuttuu. Ja siinä on yksi hyvä syy pois muuttoon. Ei tarvitse hyväksyä sellaista, että itsekin muuttuu aivan erilaiseksi ihmiseksi kuin haluaa olla. Minulla terapia ja masennuslääkkeet tulivat heti takaisin kuvioon, kun palasin mieheni luokse. Narsisti ei anna lapsia mukaan mistään hinnasta ja silloin tosiaan on vaarallista jos on puhunut mitä sylki suuhun tuo. Meillä meni hyvin aika jolloin asuin yksin ja lapset kävivät luonani. Mutta ei kannata ruveta riitelemään lapsista eikä varsinkaan suostua kaikkeen, mitä toinen vaatii, vain pelosta. Minä pelkäsin ja annoin ensin rahat, mikä oli hyvä asia. Mutta lasten takia palasin. Ja molemmilla lapsilla on syömishäiriö. Joten, ei kannata pitkään miettiä. Minä huomasin vasta 15-vuoden jälkeen, että lastensuojelu ei pystynyt auttamaan meitä. He pitivät minua hulluna. Toivottavasti teidänkin asianne selviää. Minä joudun muuttamaan pois kaikkien kannalta hyväksi.
Hei! Minulla on samanlainen tilanne kuin sinulla Mallu74. Tilanne on jatkunut jo tosi monta vuotta, välillä menee paremmin. Viimeksi tänä aamuna tunsin oloni epätoivoiseksi, tuli tunne, ettei tämä avioliitto tästä parane, edistystä ei tapahdu. En tiedä, miten kauan jaksan tätä. Meillä on 4 lasta, yksi on jo muuttanut pois kotoa. Lasten takia olemme edelleen yhdessä. Voin kirjoittaa myöhemmin lisää.
Olen itsekkin törmmännyt tähän puhumattomuuteen.mies vahtii puhelintaan ja ottaa sen myös wc hin mukaan.sitä ei voi jätää hetkeksikään näkyvilleni.jos yritän puhua hänen kanssaan jotain hän puhuu ruotsia(hän on suomenruotsalainen mutta osaa täyden suomen)minä en osaa ruotsia.en osaa ratkaista tätä mitenkään.tuntuu että minua ennemminkin hyväsikäytetään.olen "kone"joka siivoaa,tekee ruuan jne.ystäviä ei täällä paljoa ole.joten kovin yksinäiseksi sitä tuntee itsensä.me olemme jo aikoinaan olleet kaikissa terapioissa mitä saadaan mutta tilanne ei muutu.onko sinulla jo tullut asiaan muutosta?voimia tielläsi !