Toiminko taas väärin
Olen aikaisemmin kirjoittanut otsikon alla ”Voinko Luottaa”, mutta enää en kyseistä otsikkoa löytänyt.
Niinpä uusi otsikko, joka on jatkoa edelliseen. Mieheni on yrittäjä, jonka työpäivät ovat hyvinkin epäsäännölliset. Hän otti työharjoitteluun maaliskuussa naisen, nimesin hänet ensimmäisessä otsikossa Mariksi. Siitä alkoivat ongelmamme, tai sanottakoon, minun ongelmat.
En jaksanut ymmärtää niitä jatkuvia, työhön liittyviä yhteydenottoja, joko tekstiviestillä tai puhelimella. Nimittäin, kertaakaan, näiden 20 vuoden aikana, miehelläni ei ole ollut henkilöä töissä, joka noin aktiivisesti ottaa yhteyttä.
Työharjoitteluaikana he kulkivat työmatkatkin yhdessä, ts. olivat yhdessä noin 13 h päivässä. Mieheni haki hänet jopa kotipihalta kyytiin, vaikka pyysin, että voisitteko tavata läheisellä huoltoasemalla.
Työsuhde jatkui harjoittelujakson jälkeen ja muuttui kesätyöksi. Mielestäni Mari on joko tyhmä, liian pikkutarkka tai laskelmoiva ihminen. En saa siitä edelleenkään selvää, vaikka olen hänet tavannut kahdesti. Molemmilla kerroilla hän oli ystävällinen, mutta selkeästi pistin merkille, että hän ei halunnut kanssani keskustella, vaan kohdisti keskustelun vain miehelleni.
Näiden, lähes kolmen kuukauden aikana on ollut vain muutama Marin työpäivä, jolloin hän ei ole ottanut yhteyttä mieheeni, aina on kyseessä työasiat. Ovatko ne teeskenneltyjä, vai ei, vai olenko minä liian mustasukkainen. Mieheni mielestä hän on äärimmäisen tarkka ja haluaa oppia kaiken tuosta työstä. Ihmettelen kuitenkin, kun heidän puhelut kestää aina niin pitkään. Siinä nauretaan ja muutenkin sivutaan asioita, jotka eivät ole työasioita.
Olen yrittänyt ymmärtää ja hyväksyä tuon kaiken, mutta taas perjantaina repesin. Töissä oli ongelmia ja mieheni oli useasti yhteydessä Mariin. Se oli ymmärrettävää, mutta kun puhelut menivät jossain vaiheessa leikin laskuksi ja ne kestivät ja kestivät. Ihan selkeästi kuulin, että nyt ei enää olla työasioissa. Mari on nimittäin kova puhumaan ja tuntuu, että hänellä olisi asiaa, vaikka kuinka paljon. Mieheni ottaa osaa niihin keskusteluihin, eikä pidä niitä yhtään pahana, vaikka meillä olisi ruokailu kesken.
Valitettavasti repesin, enkä käyttäytynyt aikuismaisesti. Viimeisen puhelinsoiton jälkeen matkin miestäni, miten hän käyttäytyi puhelimessa Marin kanssa ja sanoin, että en taida enää jaksaa tuollaista.
Meille syntyi kylmä keskustelu, jossa mieheni syytti minua siitä, että en koskaan aikaisemmin ole yritysongelmien kohdatessa käyttäytynyt noin vihaisesti ja että olen muuttunut. Kysyi, johtuiko se Marista. Kerroin, että johtuu, koska en jaksa ymmärtää niiden puhelinsoittojen pituutta ja kaikkea sitä, mitä he keskenään juttelevat. Hän suuttui, sätti minua kertoen, että itsekin jaarittelet asioita ja että ihmiset ovat erilaisia. Toiset ovat pikkutarkkoja ja toiset kertovat asiat lyhyesti. Mari on kuulemma äärimmäisen tarkka ja haluaa tietää kaikki asiat ”prikulleen” ja mieheni tehtävänsä on auttaa siinä häntä.
Jatkoi, että Mari ei koskaan kerro yksityisasioitaan, niin kuin muut työntekijät. Siinä hän valehteli, koska mieheni tietää hänen lapsistaan ja niiden menoista, Marin harrastuksista, hänen miehensä tekemisistä, heidän menoistaan jne.
Illan mietittyäni, lähetin hänelle tekstiviestin, jossa kerroin luottavani häneen tähän saakka. Kerroin myös, että valitettavasti hän on minulle nyt valehdellut jo kahdesti, puolustaakseen Maria ja kerroin myöskin ne syyt.
Ei mitään viestiä takaisin. Ei myöskään tullut yöksi kotiin, vaan jäi työpaikalle yöksi. Eilen illalla tuli hän kotiin klo 21:00, meni heti nukkumaan ja tänä aamuna ilmoitti jäävänsä myös ensi yöksi työpaikalleen. Sen jälkeen on yötuuri, joten ilmeisesti tulee kotiin vasta tiistai-aamuna, tänään on sunnuntai.
Myönnän olevani jossain määrin mustasukkainen, mutta oikeudentajuni ei oikein ymmärrä mieheni käyttäytymistä Marin suhteen. Mielestäni hän on asettanut Marin korkeammalle jalustalle, kuin muut työntekijät.
Kysynkin, toiminko kovinkin väärin, kun uskalsin sanoa mielipiteeni Marin jatkuvista yhteydenotoista ja siitä tekstiviestistä, jonka lähetin miehelleni? Olen herkkä pyytämään anteeksi, vain sen vuoksi, että en haluaisi riitaa välillemme.
Nytkin haluaisin sovitella ja viestittää hänelle omat virheeni ja pyytää anteeksi, mutta jokin estää minua niin tekemästä. En ole enää nuori ihminen, välillämme on 25 vuotta yhteistä elämää. En halua olla enää ovimatto, vaan tasapuolinen ihminen hänen rinnallaan. Valitettavasti näin ei tule koskaan tapahtumaan. Hän asettaa aina muut ihmiset minun edelle, niin on ollut aina, eikä se miksikään muutu.
En kaipaa vastauksia, joissa kehoitetaan keskustelemaan, se ei meillä toimi. Olen yrittänyt sitä jo liian usein.
Häpeän omaa mustasukkaisuuttani, koska sellaisena mieheni minut näkee. Vaikea elää elämää, jossa pitää teeskennellä jotain, jota ei ole. Sitä pystyy jonkin aikaa niin tekemään, mutta jossain vaiheessa sitä repeää aina. Nytkin mieheni on suuttunut minulle sydänjuuriaan myöten, koska hän osaa kääntää asiat niin, että olen häntä moittinut, vaikka olen kommentoinut ainoastaan Marin toimintaa.
Ihmettelen myös, kuinka hän jaksaa kuunnella Maria, hän on nimittäin ihminen, joka pitää liian puheliaita ihmisiä rasittavina. Onko tähän muuta vastausta kuin, että hän on ihastunut ja sokea Marista?
Miten tästä eteenpäin?
Olen seurannut myös jonkin verran tarinaasi. Minulla on käynyt mielessä, että jos paneutuisit energisesti johonkin harrastukseen tai jonkin asian ajamiseen, saisit paljon aikaan. Olet pitkäjänteinen. Olen miettinyt, onko sinulla jotain omaa juttua, josta olet kiinnostunut? Panet ilmeisesti runsaasti aikaa miehesi seuraamiseen. Onko se palkitsevaa? Tuottaako se iloa?
Luin Pohdittu on kirjoituksen. Olen samoilla linjoilla hänen kanssaan. Minusta olisi paljon mielenkiintoisempaa käydä omassa terapiassa kuin seurata jonkun henkilön toimintaa ja käytöstä, jos nämä asiat olisivat vaihtoehtoina.
Hei Pohdittu ja Tähtitaivas, toki kaikki minun tarinastani kiinnostuneet🙂🌻
Kiitos vastauksistanne, jossa toivoinkin avoimuutta ja erilaisia näkökantoja. Niitä sain.
Olen pohtinut itseäni, ajatuksiani ja kiitos monien Rakkaiden ystävieni tuesta, koen olevani voimissani. Minun avoimuuteni, anteeksiantoni ja sosiaalinen elämäni ovat ehkä pelastaneet minut.
Palasin foorumille pitkästä aikaa ja koska minun elämästäni oli vuosien jälkeenkin kiinnostuneita henkilöitä (mm. Beren), päätin vastata.
Olen ehkä väärin kirjoittanut elämästäni, jos olette päässeet käsitykseen olevani liian "takertuvainen" ja läheisriippuvainen miehestäni.
Kun Mari tuli taloon v. 2013 olin murtua, koska kaikki ne pettämisen oireet näin silmieni edessä ja täysin muuttuneen miehen. Siitä ei sen enempää, koska en näe tarvetta kirjoittaa tarinaani kahteen kertaan.
Olen joskus huonoina hetkinä miettinyt terapiaan menemistä, mutta mielestäni mieheni on sen tarpeessa. Sen hän on tehnytkin, minulta salaa, joka vahingossa paljastui. Jos todellakin olette lukeneet koko foorumini, tiedätte, mitä on tapahtunut, millaisesta perheestä mieheni tulee, millainen hänen todellinen minänsä on, miten hän suuttuessaan käyttäytyy ja hänen sukurasitteet, eli perinnölliset sairaudet.
Vuosien varrella minulle on annettu paljon hyviä ohjeita ja olen todellakin hankkinut Oman Elämän. Liikun ja urheilen lähes päivittäin, jonka kautta olen saanut paljon ystäviä. Käyn elokuvissa ja teatterissa. Yhteinen harrastuksemme, joka aikaisemmin oli mieheni harratus on unohtunut, koska miehelläni ei ole aikaa. Firma ja työt, vaikka kaikki em. oli jo harrastuksemme aikana.
Minä taas olen alkanut totuttamaan omaa harrastustani, matkustamista. En todellakaan odota enää miestäni kotiin soppakauha kädessä, vaikka pidänkin kotimme kunnossa ja ruoan pöydässä. Rakastan ja halaan ja haluan antaa hänelle tunnelmallisen illan töiden jälkeen.
Minullakin olisi haluja, avoimuutta, rehellisyyttä ja pieniä tapahtumia päivän tai nykyään päivien ajalta. Nykyään hän kuittaa vain olevansa liian väsynyt, ei keskustella niistä. OK, ei keskustella ja näin minut ulkoistetaan hänen firmastaan pala palalta.
Ymmärränkö Yrittäjämiestäni? Uskon niin, koska yrittämisen hän aloitti yhdessäolomme jälkeen ja minä avustin häntä niihin päiviin saakka, kunnes hän päätti sulkea minut pois "Hänen Firmastaan".
Mitä tulee aiheettomiin syytöksiin ja mustasukkaisuuteeni, kyseenalaistan sen? Ovatko ne aiheettomia? Jokainen tietää sisimmässään niiden aiheettomuuden tai aiheellisuuden, niinhän Pohdittu totesi. Kumma kyllä, uskon tietäväni ja jotain selkäni takana tapahtuu, mutta mitä?
Minä en koskaan huuda ja kerron asiani ja kysymykseni perustellen ja rakentavasti. Mitä minulle vastataan, selittelyjä, puolusteluja ja pahimmassa tapauksessa valheita. Miksi ihmeessä se avoimuus ja rehellisyys joillekin on niin vaikeaa? Tästäkin olen foorumini alkuaikoina hyvinkin seikkakohtaisesti kirjoittanut. Se, joka on koko foorumini lukenut, tietää, miksi esim. miehelleni avoimuus ja rehellisyys on niin vaikeaa - viittaus: luovimalla ja valehtelemalla pääsee paljon nopeammin haluttuun lopputulokseen - kotikasvatuksen tulos.
Rakkaus ja Parisuhde on minulle pyhä asia, enkä koskaan hyväksyisi sen "likaamista" missään muodoissa. Vanhan kansan ihmisenä olen myös kasvatettu avoimuuteen, rehellisyyteen ja puolison kunnioittamiseen. Suojelen vieläkin mieheni kunniaa ja mainetta, vaikka avioliittomme vetelee viimeisiään. Keneltä minä kysyisin rakkautemme ja parisuhteemme muuttumisen, ellen häneltä itseltään? Keneltä kysyisin Firmasta, koska vuosikymmenet häntä siinä avustin, ellen häneltä itseltään? Nyt en edes tiedä hänen työvuorojaan.
En minä tiedä, kuinka moni parisuhteessa elävä ihminen hyväksyy puolisoltaan sen, että hän vapaa-aikanaan seurustelee vain kännykän kanssa.
Mieheni on nykyään töissä suurimman osan viikosta, tulee kotiin ehkä 2-3 yötä viikossa. Ne vähäiset kotonaolotunnit ovat yhtä kännykän käyttöä, eivätkä ne aina ole työasioita, muuten vain.
Kun kännykkä on saunassa, ei sen piippausta voi olla kuulematta, kun nautimme olostamme pimenevässä illassa, kännykkä piippailee tuon tuostaan , johon mieheni usein jopa hymyillen aloittaa vastaamisen. Siis, ei minun tarvitse häntä seurata, sen kuulee ja näkee näinä vähäisinäkin vapaa-aikoina, jotka voisivat olla meidän laatuaikaa. Rakasteltaessamme hän kuitenkin laittaa kännykkänsä äänettömälle, mutta jälkeenpäin on välittömästi sen kimpussa.
En tiedä, onko minulla anteeksipyydettävää, pyydän vuodatustani kuitenkin Anteeksi☹️
Lomareissuista vielä sen verran, että sain hänet ylipuhuttua lasteni sukulaisten isoon juhlaan ulkomaille. Hän lähti ja nautti😍. Minä jäin sinne vielä muutamaksi viikoksi. En rasittanut häntä muistuttamalla itsestäni, ei hänkään ollut minusta kiinnostunut.
Elän elämäni ehtoota ja olen ryhtynyt toteuttamaan unelmaani, eli matkustamista. Seuraava matkani kestääkin jo useamman kuukauden. Haluaisin mieheni mukaani, edes osaksi aikaa, mutta en saa vastausta. Kuitenkin hän on se, jonka harrastukset ja haaveet yhteistuumin elämämme varrella toteutettiin ja maksettiin, nyt minä joudun yksin toteuttamaan omat unelmani, vaikka hän lupasi joskus aivan jotain muuta.
Läheisriippuvainenko, mustasukkainen,puolisoon tarrautuva?
terv Lissukka
haaveena vieläkin Avoimuus ja Rehellisyys
Hei Kaikille
Olen lukenut nyt vuosien jälkeen koko forumini alusta loppuun. Tarkastellut sitä ulkopuolisin silmin ja näen saman, kuten tekin.
Ketään ei voi omistaa, eikä ketään voi vaatia rakastamaan, jos toinen ei siihen enää ole kykenevä. Kauhistuin lukiessani, miten olen vuosia "kytännyt" ja etsinyt todisteita hänen petturuudestaan. Se oli lähes päällimmäisenä jokaisessa kirjoituksessani.
Tuolla kyttäämisellä ja todisteiden etsimisellä olen todellakin kaikista eniten vahingoittanut vain itseäni.
Miten olenkaan ollut sokea, vaikka lyhytpinnaisuudesta minua tuskin voi syyttää. Sekin olisi ollut parempi vaihtoehto, kuin pitkäpinnaisuuteni.
Jostain olen lukenut naisesta, joka meni terapeutin luo, kertoen samoista ongelmista, mitä minullakin on. Hän sai vastaukseksi seuraavaa: "miksi olet täällä nyt, kehoitan sinua poistamaan ensin elämästäsi pahan olon aiheuttajan ja sen jälkeen tulemaan tänne.
Se on oikea hetki aloittaa eheytymisesi".
Se, mitä olen tälle palstalle kertonut elämästämme, kaikkine loukkauksineen ja syytöksineen, on totta. Mieheni käyttäytymiseen en voi vaikuttaa, enkä haluakaan, mutta omani aion muuttaa.
Olette oikeassa, tarvitsen terapiaa, nyt se minulle on valjennut ja hyväksyn sen. Kuvittelin aina olevani vahva, mutta jossain vaiheessa vahvakin lannistuu.
Olen lähdössä kolmen kuukauden pituiselle lomamatkalle, jota innolla odotan. Valmistelut ovat loppusuoralla. Ostin itselleni uuden tabletin mm. kirjojen lukemista varten.
Nyt olisi hyvät neuvot tarpeen. Minulla on E-kirjastokortti kaupunkini lainaamoon ja pyytäisin neuvoa, mitkä ovat sellaisia kirjoja, joista olisi apua minun eheytymiseen ja selviytymiseen?
Haluan käyttää tuon ajan edes jollain tapaa hyödyllisesti, enkä vain auringosta nauttien, nähtävyyksiä katsellen tai hyvän ruoan parissa. Olen ihminen, jolle uusien kontaktien luominen ei ole ongelma ja sen takia uskonkin aikani kuluvan paljon paremmin, kuin "kotona".
Lopuksi haluan kertoa vielä yhden tapahtuman parin päivän takaa. Minulla oli paha mieli sinä päivänä lähes koko päivän. Kävin jumpalla ja lenkillä, mutta siitäkin huolimatta kannoin rinnassani sementtisäkkiä.
En jaksanut edes miehelleni vastata tekstiviestiin, onko meillä ruokaa? Sammutin valot ja menin vuoteeseen. Kyyneleistä ei ollut tulla loppua.
Mieheni tultua kotiin, ihmetteli hän oloani. Kerroin avoimesti, että nyt taidan olla masentunut, itkin ja pyysin häntä ottamaan yhteyttä poikiini, jotta he voisivat "terveillä ajatuksillaan" ohjata minut asiantuntijan luokse.
Hän ei tehnyt niin, koska häpesi. Olen aikaisemminkin kertonut, että julkisvun ylläpitäminen on hänelle kunnia-asia. Illalla tosin kävi pariinkiin otteeseen tiedustelemassa oloani.
Ok, seuraava päivä oli minullakin parempi, mutta tuo kaikki herätti minut lukemaan forumini uudelleen ja nyt silmäni ovat auki ja tiedän, mitä teen. Poikiani en ole vielä rasittanut olostani.
Ym. tapahtuma laittoi minut ajattelemaan tulevaa. Viime aikoina on paljon kerrottu ns. Edunvalvontavaltuutuksesta, jossa terve henkilö tekee valtuutuksen henkilölle tai henkilöille, joilla on oikeus hoitaa hänen asioitaan, jos hän ei itse siihen kykene.
Tuon asian laitan ensi viikolla vireille.
Pahoittelen, varsinkin viimeisimpiä kirjoituksiani, sillä Te kaikki olette olleet täysin oikeassa, vain minä olen kulkenut silmät ummessa, odottaen ihmettä tapahtuvaksi.
Toivotan Rauhallista Joulua ja Onnea Uudelle Vuodelle🌻🙂🌻
Lissukka
Hei Lissukka, ehdotan, että menet kirjastoon ja etsit hyllyn, jossa on ihmisen eheytymiseen liittyviä kirjoja. Voit sieltä valita sopivan. Kirjaston virkailijoilta voi myös kysyä.
Jos tunnet itsesi masentuneeksi, voit itse etsiä asiantuntijan, jota tarvitset. Parhaiten sinä tiedät, minkälaista apua kaipaat.
Hei taas pitkästä aikaa...
Saavuin kolmen kuukauden pituiselta lomaltani kotimaan kamaralle kolme viikkoa sitten. Annoin miehelleni aikaa ja vapauden, hänen niin halutessa.
Viimeinen riitamme pari päivää ennen matkaani koski, kuinka muutenkaan, tekstiviestejä naispuolisen työkaverin kanssa ja niitä vaihdettiin useita. Jossain vaiheessa kysyin, onko töissä ongelmia, ei ole, sain vastaukseksi. lisäksi valehteli viestitelleensä miestyöntekijän kanssa.
Koska epäilin, alkoi hän huutamaan minulle sanoen, se ei kuulu sinulle, mitä viestittelen sen kyseisen naispuolisen työkaverin kanssa ja jatkoi "ala jo häipyä sinne reissuun ja kun sieltä tulet, alkaa tuulemaan".
Sen "tuulemisen" hän oli aloittanut jo minun lähtöni jälkeen. Hän ei kertaakaan ottanut oma-aloitteisesti yhteyttä minuun kolmen kuukauden aikana. Minä soitin kolme kertaa ja annoin väliaikatietoja oleskelustani tasaisin väliajoin.
Kotiintultuani hän oli kentällä vastassa ja kotona ilmoitti välittömästi, että on ottanut poissaollessani avioeron ja ei näe, että asuisi enää kanssani, vaikka ositukset on tekemättä. Sen koommin en ole hänestä kuullut, enkä enää perään soitellut. Toki, jossain vaiheessa kai sekin pitää tehdä, jo osituksen vuoksi.
Ennen lähtöään syytti minua kaikesta ja turhasta erosta, vaikka itse sen lopullisen naulan löi...Viimeiseen saakka puolusti naistyöntekijöitään minulta kertoen, ettei näe mitään pahaa, jos ovat ystäväiä ja hän haluaa olla heidän tavoitettavinaan aina, kun he niin haluavat, olipa vuorokauden aika mikä tahansa. Ei myöskään halua, että naisten miehet tietävät, mitä exäni kirjoittelee heille....
Tällaista kuuluu ja olen allapäin. Tulevaisuus pelottaa ja yksinäisyys, vaikka yksinhän olen ollut jo pitemmän aikaa. Nyt se vain on lopullista...