sosiaalisten tilanteiden pelko

sosiaalisten tilanteiden pelko

Käyttäjä jännittäjä aloittanut aikaan 18.11.2007 klo 14:08 kohteessa Ryhmächattejä koskevat keskustelut
Käyttäjä jännittäjä kirjoittanut 18.11.2007 klo 14:08

Hei!

Olisiko liveryhmää saatavilla illalla? Olen töissä viiteen asti ja en pääse iltapäivällä koneelle.Ehdottaisin aiheeksi sosiaalisten tilanteiden pelko.

Käyttäjä Nymphalis Antiopa kirjoittanut 19.11.2007 klo 10:51

Olen samalla kannalla että illalla olisi parempi aika Live-ryhmälle. Itse tosin pystyn ottamaan siihen osaa päivälläkin mutta illat ovat siksi parempia tuohon että yksinäisyys ja ahdistus korostuu illalla ja silloin olisi hyvä aika saada keskusteluseuraa.

Käyttäjä ongelma1 kirjoittanut 20.11.2007 klo 13:15

Ilta on myös monelle nuorelle parempi koska me nuoret olemme koulussa emmekä pääse mukaan vaikka haluisimme.

Käyttäjä Crying kirjoittanut 21.11.2007 klo 09:21

Illalla muutenkin on tunteet enemmän pinnassa ja on yleensä paljon enemmän puhuttavaa kun varhain päivällä.

Käyttäjä marielina kirjoittanut 21.11.2007 klo 15:26

Olen samaa mieltä liveryhmäkeskusteluissa voisi olla myös iltaaikoja
Illasta tosiaan tuntuu yleensä ahdistavat asiat pahemmille
Suurin osa ihmisistä on kuitenkin joko töissä tai koulussa iltapäivällä

Käyttäjä muska100 kirjoittanut 23.11.2007 klo 12:02

minäkin kärsin ahdistuksesta ja masenuksesta on kohtalo tovereita?

Käyttäjä sasutäti kirjoittanut 23.11.2007 klo 21:54

Kuin myös täälläkin. Illasta olisi parempi näitä live-ryhmiä pitää. Samalla tavoin kuin net-tukeakin.

Moni kuitenkin käy, omasta jaksamisesta riippuen töissä/koulussa tai sitten voi olla niinkin että nukkuu pitkälle iltapäivään (kuten allekirjoittanut nyt sairaslomalla tekee), eikä aamuisin jaksa herätä tai edes kykene heräämään vaikka haluaisikin.

Käyttäjä hellu01 kirjoittanut 25.11.2007 klo 00:26

Moi kaikki!
Olen uusi kirjoittaja täällä ja etsin vertaistukea. Olen aika huno kertomaan ongelmistani, mutta ehkä se onnistuu näin kirjallisesti...☹️
Olen myös sitä mieltä että live-ryhmiä olisi hyvä pitää myös myöhemmin iltaisin. Itse teen töitä välillä aamulla, valillä päivällä ja välillä sekä että. Eniten työt painottuvat iltoihin tai iltapäiviin.

Yksinäisyys ja ahdistuneisuus korostuu iltaisin. Se on koettu viimeisen neljän kuukauden aikana (vireillä oleva avioero miehen toimesta). Silloin on tunteet enemmän pinnalla kuin päivällä. Näin olisi hyvä että pääsisi keskustelemaan ihmisten kanssa yksinäisen netti-surffailun sijaan (joka sekin on kyllä terapiaa kun voi lukea samantapaisista kokemuksista) myös iltaisin. 😯🗯️

Käyttäjä kirjoittanut 27.11.2007 klo 12:47

Minä taas olen päiväihminen tai voin olla tuolla livessä välitunnin tai kun siitä on tullut jo nyt aika tärkiä, niin olen open kanssa sopinut, että joka toinen keskiviikko saan lopettaa jo 14 ja ehin tunnin olla vapaassa puheessa mukana. Ette siis siirrä sitä kokonaan iltaan mun sydeemit menee sekaisin.

Onko kellään sellaista sos, tilanteiden pelkoa, että inhottaa mennä kauppaan tai kampaajalle, jos siellä on tuttu ihminen. Että tuttu kassa tai tuttu kamjaaja pelottaa enempi kuin aivan vieras ja outo. Kun aattelen koko ajan, että nyt se kysyy mitä sulle kuuluu, eikä tiedä vastausta. Tuntematon ei yleensä mitään kysy tai sano ja sille voi hyvinkin sanoa, että mitä se sulle kuuluu mitä mulle kuuluu mutta tutulle ei voi niin sanoa.

Käyttäjä muska100 kirjoittanut 29.11.2007 klo 13:45

olen propellissa mt kuntoutujille tarkoitettu tapaamis piste

Käyttäjä melina kirjoittanut 29.11.2007 klo 15:03

maanvaiva kirjoitti 27.11.2007 12:47

Onko kellään sellaista sos, tilanteiden pelkoa, että inhottaa mennä kauppaan tai kampaajalle, jos siellä on tuttu ihminen. Että tuttu kassa tai tuttu kamjaaja pelottaa enempi kuin aivan vieras ja outo. Kun aattelen koko ajan, että nyt se kysyy mitä sulle kuuluu, eikä tiedä vastausta. Tuntematon ei yleensä mitään kysy tai sano ja sille voi hyvinkin sanoa, että mitä se sulle kuuluu mitä mulle kuuluu mutta tutulle ei voi niin sanoa.

Minua inhottaa kans jossain määrin mennä kampaajalle, jos se alkaa jo muistaa minut. Yleensä vaihtelenkin kampaajaa välillä, ettei kukaan kampaaja tule liian tutuksi. En halua tulla kampaajien kanssa mitenkään tutuksi ja avautua niille kuulumisistani. Yleensä muutenkin haluaisin vain olla hiljaa kampaamossa, mutta yleensä ne kampaajat ovat niin tuttavallisia että alkavat kysellä esim. oletko jo työelämässä vai opiskeletko ja sitten kysyvät mitä alaa opiskelen jne. En kehtaa sanoa, että mitä se sulle kuuluu. Toivon vain, että ne huomaisivat vähäsanaisista vastauksista, että en välittäisi puhua. Monesti sitten tulee jotenkin syyllinenkin olo siitä, että ei ala rupattelemaan kampaajan kanssa. Mietin,että pitääkö ne mua tylsänä asiakkaana. Se on tietysti höpsöä, silllä minähän se maksava asiakas olen ja saan olla hiljaa jos haluan. Ahdisti viimekerralla, kun kampaaja alkoi kysellä että etkös sinä ole aiemminkin meillä käynyt ja mitäs sinulle kuuluu... Hyvää kai ne vaan tarkottaa, mutta en vaan tykkää semmosesta.

Käyttäjä kirjoittanut 30.11.2007 klo 05:17

Juuri noin minäkin ajattelen, melina.

Nyt minä äsken löysin kampaajan kelle voi varata ajan netistä. siihen saa laittaa mitä haluaa ja minä ajattelin, että oisko kauhian epäkohtelias, jos kirjottasi että haluan sun olevan hiljaa koko ajan. Laittasin linkin millaiset hiukset haluan, eräällä mallilla on sellaiset ja panisin hänen kuvan, sitten se leikkaisi ja mie maksasin ja poistusin sanomatta sanaakaan.

Käyttäjä Nymphalis Antiopa kirjoittanut 30.11.2007 klo 10:33

Sama juttu täällä. Jopa siis kampaajalle meno tuntuu vastenmieliseltä koska jollei kampaaja satu utelemaan niin siellä saattaa osua viereiseen tuoliin joku tuttu jonka suu käy kuin papupata ja kyselee kaikki kuulumiset ja siinähän sitten istut etkä muutakaan voi, kaupassa pääsee sentään karkuun. Ja tuostakin mun terapeuttini antoi mulle tukkapöllyä, että en voi loputtomiin pakoilla ihmisiä ja paree olis alkaa totuttelemaan tilanteisiin.

Käyttäjä jupe57 kirjoittanut 04.12.2007 klo 18:52

Minulla on saman tyyppisiä vaivoja ne ilmaantuvat milloin missäkin tilanteessa.Bussissa,pankissa,tutun kanssa jutellessa.Eli missä tilanteessa vain.Esim. tänään yritin täytellä veikkauksia niin en oikein ymmärtänyt mitä pitäis tehä.Samoin pankkiautomaatilla jossa meinasin kiilata vahingossa.Eräs henkilö sano,että täällä olis jono.Hävetti,mutta pystyin kuitenkin olemaan vedin naamani ilmeen so what vaikka olin ihan paniikissa.